Vihkimispäivä Presidentti Thomas S. Monson ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa "Emmekö mekin voisi ­ ­ ilmauksena rakkaudestamme Herraa kohtaan samalla tavoin vihkiä uudelleen elämämme ja kotimme?" Eräs kirkon laulu, josta erityisesti pidän, kuvaa sydämeni ja sieluni herkkiä tunteita tänä kauniina vihkimispäivänä. Arvelen niiden kuvaavan teidänkin tunteitanne: Nyt ilon ja riemun päivä on, Siitä Herralle ylistys kaikukoon; Täällä Jumalaa voimme palvella, Siis äänemme kiitoksin raikukoon! ­ ­ Näin kirkkaana äänemme kajahtaa Kun ylistäin laulamme kunniaa Luojamme, Herramme, Kuninkaan!1 Huhtikuun 7. päivänä vuonna 1863 Charles C. Rich puhui siitä, että kokoontumisia varten tarvittaisiin tabernaakkeli. Hän julisti: "Mitä voisin sanoa tuosta tabernaakkelista? Huomaamme heti, että voimme nauttia ­ ­ sellaisen rakennuksen tuomasta siunauksesta tänä aikana. Jos lykkäämme sitä, niin milloin se sitten rakennettaisiin? Kun tuo rakennus on valmis, voimme sitten nauttia sen tuomista siunauksista ja eduista. Samaa periaatetta voidaan soveltaa kaikkeen siihen, mihin ryhdymme ja mitä meidän on tehtävä, olipa se sitten temppelin rakentamista, ­ ­ tabernaakkelin rakentamista, valjakoitten lähettämistä rajaseuduille köyhien kokoamiseksi tai ­ ­ mitä tahansa muuta työtä, jota meiltä vaaditaan. Mikään sellainen, jota meiltä vaaditaan, ei tule tehdyksi, ennen kuin tartumme työhön ja teemme jotakin itse. Meillä ei ole muita ihmisiä, joihin turvata; sen tähden meidän on itse tartuttava työhön ja tehtävä osamme."2 He tarttuivat työhön! Kiitos Jumalalle jalosta profeetastamme presidentti Gordon B. Hinckleystä, joka näkijän kaukokatseisuudella tunnisti tämän suurenmoisen rakennuksen tarpeen ja joka monien muiden avulla "tarttui työhön". Työn tulos on nähtävissä tänä päivänä, ja se vihitään tänä aamuna. Emmekö mekin voisi kiitollisuutemme vertauskuvana ja ilmauksena rakkaudestamme Herraa kohtaan samalla tavoin vihkiä uudelleen elämämme ja kotimme? Kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali lisäsi apostolisen näkökulman rakennustehtäväämme sanoessaan: "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?"3 Tarve henkilökohtaiseen vihkiytymiseen ja uudelleensitoutumiseen on välttämätön nykyajan yhteiskunnassa. Pikainen vilkaisu joihinkin sanomalehtikirjoituksiin kuvaa ahdinkoamme. Seuraava lainaus on peräisin Associated Press -uutistoimistosta. "Sananvapauden nimessä korkein oikeus kumosi liittovaltion lain, joka suojasi lapsia seksiin suuntautuneilta kaapelitelevisiokanavilta."4 San Jose Mercury News -lehdessä oli kirjoitus, jossa sanotaan: "Saksa voi olla Euroopan taloudellinen mahti, mutta sunnuntaisin se pysähtyy. ­ ­ Maailmanlaajuiset markkinavoimat alkavat kuitenkin häiritä Saksan perinteistä lepopäivää. ­ ­ Amerikkalaistyyppiset [seitsenpäiväisen aukiolon] ostosmahdollisuudet [joita on jo tarjolla] ja Internetin takaamat 24 tunnin yhteydet maailman tavaroihin tekevät sellaisista jyrkistä kaupan säännöistä 'viime vuosisadan jäänteitä'. ­ ­ Kilpaillakseen muiden maailmanluokan kaupunkien kanssa Berliinin täytyy toimia aggressiivisemmin. ­ ­ 'Haluamme saada enemmän rahaa.'"5 Kun tarkastelemme pettymystä, joka tänä päivänä ympäröi lukemattomia tuhansia, opimme kantapään kautta sen, mitä eräs muinainen profeetta kirjoitti meille kolmetuhatta vuotta sitten: "Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen."6 Kunnioitettu Abraham Lincoln kuvasi ahdinkoamme osuvasti: "Olemme saaneet nauttia taivaan parhaista siunauksista. Meidän on annettu elää näinä monina vuosina rauhassa ja vauraudessa. Lukumäärämme, rikkautemme ja valtamme on kasvanut. ­ ­ Mutta olemme unohtaneet Jumalan. Olemme unohtaneet sen armollisen käden, joka varjeli meitä rauhassa ja lisäsi ja vaurastutti ja vahvisti meitä. Olemme petollisessa sydämessämme kuvitelleet turhamaisesti, että kaikki nuo siunaukset ovat tulleet oman äärettömän viisautemme ja ansiomme tuloksena. Olemme jatkuvan menestyksen juovuttamina tulleet liian itseriittoisiksi tunteaksemme tarvitsevamme varjelevaa ja lunastavaa armoa, liian ylpeiksi rukoillaksemme Jumalaa, joka on meidät luonut."7 Kun elämän meri myrskyää, viisas merenkulkija etsii rauhan satamaa. Perhe perinteisessä merkityksessään on sellainen rauhan turvasatama. "Koti on vanhurskaan elämän perusta, eikä mikään muu paikka voi korvata sitä eikä täyttää sen tärkeitä tehtäviä."8 Koti on itse asiassa paljon enemmän kuin talo. Talo rakennetaan puusta, tiilistä ja kivestä. Koti rakennetaan rakkaudesta, uhrauksista ja kunnioituksesta. Talo voi olla koti, ja koti voi olla taivas, kun se suojaa perhettä. Kun todelliset arvot ja perushyveet tukevat yhteiskunnan perheitä, toivo kukistaa epätoivon ja usko voittaa epäilyksen. Kun me opimme tällaiset arvot ja elämme niiden mukaan perheissämme, ne ovat kuin tervetullut sade rutikuivaan maaperään. Ne aikaansaavat rakkautta, saavat meidät yhä uskollisemmin tekemään parhaamme ja vaalivat luonteen, rehellisyyden ja hyvyyden hyveitä. Perheen on pysyttävä ensimmäisellä sijalla elämäntavassamme, koska se on ainoa mahdollinen perusta, jolle vastuullisten ihmisten yhteiskunta on koskaan nähnyt mahdolliseksi rakentaa tulevaisuutta ja jonka avulla vaalia tärkeinä pitämiään arvoja nykyisyydessä. Onnellinen koti voi olla ulkonaisesti monenlainen. Toiset koostuvat suurista perheistä, joissa on isä, äiti, veljiä ja sisaria, jotka elävät yhdessä rakkauden hengessä. Toiset koostuvat yksinhuoltajasta, jolla on lapsi tai kaksi. Toisissa kodeissa on vain yksi asukas. Onnellisilla kodeilla on kuitenkin yhtäläisyyksiä, jotka eivät riipu asukkaitten määrästä tai piirteistä. Nuo tunnusmerkit ovat: Säännöllinen tapa rukoilla. Oppimisen kirjasto. Rakkauden perintö. Tällä Amerikan mantereella Nefin veli Jaakob julisti: "Kääntäkää silmänne Jumalaan horjumattomin mielin ja rukoilkaa häntä järkkymättömällä uskolla."9 Eräältä huomattavalta tuomarilta kysyttiin, mitä me voisimme maailman valtioiden kansalaisina tehdä rikollisuuden ja tottelemattomuuden vähentämiseksi sekä rauhan ja tyytyväisyyden saamiseksi elämäämme ja kansoillemme. Hän vastasi mietteliäänä: "Ehdottaisin paluuta vanhanaikaiseen tapaan rukoilla yhdessä perheenä." Henkilökohtaisen elämämme ja kotimme tekemiseen oppimisen kirjastoksi Herra antoi seuraavan neuvon: "Etsikää parhaista kirjoista viisauden sanoja, etsikää tietoa tutkistelun ja myös uskon kautta."10 Pyhät kirjoitukset tarjoavat sen oppimisen kirjaston, josta puhun. Meidän tulee varoa aliarvioimasta lastemme kykyä lukea ja ymmärtää Jumalan sanaa. Meidän vanhempien tulisi muistaa, että oma elämämme voi olla se perhekirjastomme kirja, jota lapset arvostavat eniten. Onko meidän esimerkkimme seuraamisen arvoinen? Elämmekö niin, että poika tai tytär saattaa sanoa: "Haluan seurata isäni esimerkkiä" tai "Haluan olla samanlainen kuin äitini"? Päinvastoin kuin kirjaston hyllyllä olevat kirjat, joiden kannet suojaavat niiden sisältöä, meidän elämäämme ei voi sulkea. Vanhemmat, me olemme todellakin avoin kirja kotimme oppimisen kirjastossa. Seuraavaksi, olemmeko me esimerkkinä rakkauden perinnöstä? Ovatko kotimme? Bernadine Healy neuvoi eräässä yliopiston päättäjäispuheessa: "Saanen kertoa teille salaisuuden lääkärinä, jolla on ollut suuri etuoikeus olla mukana ihmisten elämän suurimmissa hetkissä kuten kuoleman lähestyessä. Kuoleman kohdatessaan ihmiset eivät ajattele, mitä oppiarvoja he ovat saaneet, mitä virkoja heillä on ollut tai kuinka paljon varallisuutta he ovat hankkineet. Lopussa todellista merkitystä on sillä, keitä sinä rakastit ja ketkä rakastivat sinua. Rakkauden piiri on kaikki kaikessa, ja se on hyvä menneen elämän mittari. Se on kallisarvoisin lahja."11 Herramme ja Vapahtajamme sanoma oli rakkauden sanoma. Se voi toimia valona henkilökohtaisella tiellämme kohti korotusta. Lähestyessään elämänsä loppua eräs isä muisteli, miten oli käyttänyt aikansa maan päällä. Hän oli monien tieteellisten teosten arvostettu ja kunnioitettu kirjoittaja, ja hän sanoi: "Olisinpa kirjoittanut yhden kirjan vähemmän ja vienyt lapseni useammin ongelle." Aika kuluu nopeasti. Monista vanhemmista tuntuu siltä, että heidän lapsensa syntyivät vasta eilen. Nyt nuo lapset ovat kasvaneet ja heillä on ehkä jo omia lapsia. "Minne vuodet vierivät?" he kyselevät. Emme voi kutsua mennyttä aikaa takaisin, emme voi pysäyttää aikaa nykyiselleen, emmekä voi kokea tulevaisuutta nykyisessä tilassamme. Aika on lahja, aarre, jota ei voi työntää syrjään vastaisen varalle vaan se pitää käyttää viisaasti tässä ja nyt. Olemmeko vaalineet rakkauden henkeä kodissamme? Presidentti David O. McKay sanoi: "Todellinen mormonikoti on sellainen, jossa Kristus sinne astuessaan haluaisi mielellään viipyä ja levätä."12 Miten me tällä hetkellä huolehdimme siitä, että kotimme vastaavat tätä kuvausta? Vastaammeko me sitä itse? Elämän polun varrella kohtaamme tappioita. Jotkut poikkeavat iankaikkiseen elämään viitoitetulta tieltä mutta huomaavat sitten, että heidän valitsemansa oikotie johtaa lopulta umpikujaan. Välinpitämättömyys, ajattelemattomuus, itsekkyys ja synti verottavat kalliisti ihmisen elämää. On niitä, jotka selittämättömistä syistä marssivat eri rummutuksen tahtiin ja huomaavat myöhemmin seuranneensa murheen ja kärsimyksen pillipiiparia. Tänään tältä puhujakorokkeelta kaikuu kutsu kaikille ihmisille kautta maailman: Tule poluiltasi, uupunut matkaaja. Tule Jeesuksen Kristuksen evankeliumin luo. Tule taivaalliseen turvasatamaan, jota kutsutaan kodiksi. Täällä tulet saamaan selville totuuden. Täällä tulet oppimaan totuuden jumaluudesta, pelastussuunnitelman tuomasta lohdusta, avioliittolupausten pyhyydestä, henkilökohtaisen rukouksen voimasta. Tule kotiin. Monet meistä muistamme nuoruudestamme tarinan aivan pienestä pojasta, joka ryöstettiin vanhemmiltaan ja kodistaan ja vietiin kaukaiseen kylään. Näissä olosuhteissa pienestä pojasta kasvoi nuori mies, jolla ei ollut tietoa oikeista vanhemmistaan tai maanpäällisestä kodistaan. Mutta mistä koti löytyisi? Mistä hänen äitinsä ja isänsä löytyisivät? Voi, kunpa hän vain muistaisi heidän nimensä, niin hänen tehtävänsä ei olisi niin toivoton. Epätoivoissaan hän yritti palauttaa mieleensä edes välähdyksen lapsuudestaan. Kuin innoituksen väläyksenä hän muisti kylän kirkontornin kellon äänen, joka kaiutti kutsunsa joka sapattiaamu. Nuorukainen kulki kylästä kylään kuullakseen tutun kellon äänen. Jotkin kellot olivat samantapaisia, toiset aivan erilaisia kuin hänen muistamansa ääni. Lopulta eräänä sunnuntaiaamuna uupunut nuorukainen seisoi erään aivan tavallisen kaupungin kirkon edessä. Hän kuunteli tarkkaavaisena, kun kellonsoitto alkoi. Ääni oli tuttu. Se oli erilainen kuin mikään muu, minkä hän oli kuullut, paitsi se kello, joka kumisi hänen lapsuusaikojensa muistoissa. Kyllä, se oli sama kello. Sen ääni kuulosti oikealta. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Hänen sydämensä riemuitsi. Hänen sielunsa täyttyi kiitollisuudella. Nuorukainen vaipui polvilleen, kohotti katseensa kellotorniin ­ ja taivaaseen ­ ja kuiskasi kiitosrukouksensa, "Kiitos olkoon Jumalan. Olen kotona." Kuin muistojen kellon kumina on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi sellaisen sielulle, joka etsii tosissaan. Monet teistä ovat matkanneet pitkään henkilökohtaisessa pyrkimyksessänne kohti sitä, mikä kuulostaa oikealta. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko esittää teille vilpittömän vetoomuksen. Avatkaa ovenne lähetyssaarnaajille. Avatkaa mielenne Jumalan sanalle. Avatkaa sydämenne ­ koko sielunne ­ tuolle hiljaiselle äänelle, joka todistaa totuudesta. Kuten profeetta Jesaja lupasi: "Omin korvin kuulet ­ ­ ohjeen: Tässä on tie, kulkekaa sitä."13 Sitten, kuten poika, josta olen puhunut, tekin sanotte polvistuneina Jumalallenne ja minun Jumalalleni: "Olen kotona." Olkoon se kaikkien siunauksena, rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Leroy J. Robertson (1896­1971), "On This Day of Joy and Gladness", Hymns, 64. 2. Deseret News Weekly, 20. toukokuuta 1863, s. 369. 3. 1. Kor. 3:16. 4. Richard Carelli, "High Court Kills Limits on TV Sex", Salt Lake Tribune, 23. toukokuuta 2000, s. A1. 5. Daniel Rubin, "Global Economy Erodes Ban on Sunday Shopping", Salt Lake Tribune, 23. toukokuuta 2000, s. A1. 6. Saarn. 5:10. 7. Julkaisussa James D. Richardson, A Compilation of the Messages and Papers of the Presidents,, 10 osaa, 1897, osa 5, s. 3366. 8. Lainattu julkaisussa Conference Report, lokakuu 1962, s. 72. 9. MK Jaak. 3:1. 10. LK 88:118. 11. "On Light and Worth: Lessons from Medicine", päättäjäispuhe Vassar Collegessa 29. toukokuuta 1994, s. 10, erityiskokoelmat. 12. Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1947, s. 120. 13. Jes. 30:21.