"Valvokaa minun kanssani" Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista "Kun valvotte Hänen lampaitaan, rakkautenne Häntä kohtaan kasvaa. Ja se lisää uskoanne ja rohkeuttanne." Olen kiitollinen kunniasta puhua Herran nimessä Israelin paimenille. Niitä me olemme. Kun otimme vastaan pappeuden, otimme päällemme velvollisuuden tehdä oman osamme kirkon valvomisessa. Kukaan meistä ei voi paeta vastuuta. Pappeuden johtaja koko maailmassa kantaa perimmäisen vastuun. Pappeuden avaimien kautta jokainen koorumi kantaa oman osansa. Uusimmallakin diakonilla kaukaisimmassakin maan kolkassa on osansa suuressa vastuussa valvoa kirkkoa. Kuunnelkaa näitä Opin ja Liittojen Kirjan sanoja: "Jokainen hoitakoon siis oman virkansa ja tehköön työtä omassa kutsumuksessaan; älköönkä pää sanoko jaloille, ettei se tarvitse jalkoja, sillä kuinka ruumis voisi seistä ilman jalkoja?" Ja sitten Vapahtaja laskee toimenkuvaluetteloonsa mukaan jopa diakonit: "Diakonit ja opettajat määrättäköön valvomaan seurakuntaa ja olemaan seurakunnan pysyviä palvelijoita" (LK 84:109, 111). Rukoilen, että voisin valaista pyhää luottamustehtäväämme niin, että vieläpä uusin diakoni ja viimeiseksi pappeuteen asetettu käännynnäinen ymmärtävät tilaisuutensa. Monissa kohdin pyhiä kirjoituksia Herra on kuvaillut itseään ja niitä, jotka Hän kutsuu pappeuteen, paimeniksi. Paimen valvoo lampaitaan. Pyhien kirjoitusten kertomuksissa lampaat ovat vaarassa; ne tarvitsevat suojaa ja ravintoa. Vapahtaja kehottaa meitä valvomaan lampaita samoin kuin Hän. Hän antoi henkensä niiden puolesta. Ne ovat Hänen. Emme voi päästä lähelle Hänen malliaan, jos me palkollisen tavoin huolehdimme ihmisistä vain silloin, kun se sopii meille, ja vain saadaksemme palkkion. Tämä on Hänen mallinsa: "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman." (Joh. 10:11–12.) Lampaita ovat kirkon jäsenet. He ovat Hänen, ja Hän on kutsunut meidät vartioimaan heitä. Meidän on tehtävä enemmän kuin varoitettava heitä vaarasta. Meidän on ravittava heitä. Kerran, kauan sitten, Herra käski profeettaansa nuhtelemaan Israelin paimenia. Tässä on varoitus, joka on yhä voimassa, profeetta Hesekielin sanoin: "Minulle tuli tämä Herran sana: 'Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. – – Sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan.'" (Hes. 34:1–2.) Ravinto, jonka nuo paimenet ottivat itselleen antaen lampaiden nähdä nälkää, olisi voinut pelastaa lampaat. Yksi Mormonin Kirjan suurenmoisista paimenista kuvaili sekä sitä, mitä tuo ruoka on, että sitä, kuinka sitä voidaan tarjota. "Ja kun heidät oli päästetty kasteesta osallisiksi ja Pyhän Hengen voima oli vaikuttanut heihin ja puhdistanut heidät, heidät luettiin Kristuksen kirkon jäseniin kuuluviksi; ja heidän nimensä merkittiin muistiin, jotta heitä muistettaisiin ja ravittaisiin Jumalan hyvällä sanalla, heidän pitämisekseen oikealla tiellä ja alati valppaina rukoukseen, yksinomaan Kristuksen ansioihin luottaen, joka oli heidän uskonsa alkaja ja täyttäjä" (Moro. 6:4). Tuottaa tuskaa kuvitella paimenta, joka syö itse ja antaa lampaiden olla nälässä. Olen kuitenkin nähnyt monia paimenia, jotka ruokkivat laumaansa. Yksi oli eräs diakonien koorumin johtaja. Yksi hänen kooruminsa jäsenistä asui lähellä kotiani. Tuo naapurin poika ei ollut koskaan käynyt koorumin kokouksessa eikä tehnyt yhtään mitään kooruminsa jäsenten kanssa. Hänen isäpuolensa ei ollut jäsen, eikä hänen äitinsä käynyt kirkossa. Hänen diakonien kooruminsa johtokunta piti neuvonpitoa eräänä sunnuntaiaamuna. Suurenmoinen neuvoja ja opettaja ravitsi heitä viikoittain Jumalan hyvällä sanalla. Johtokunnan kokouksessaan nuo 13-vuotiaat paimenet muistivat pojan, joka ei koskaan tullut. He puhuivat siitä, kuinka paljon tämä poika tarvitsikaan sitä, mitä he saivat osakseen. Johtaja antoi neuvonantajalleen tehtäväksi lähteä tuon harhailevan lampaan perään. Tunsin tämän neuvonantajan ja tiesin, että hän oli ujo, ja olin tietoinen tehtävän vaikeudesta. Katselin kadunpuoleisesta ikkunastani ihmetellen, kuinka tämä neuvonantaja laahusti taloni ohi katua pitkin kohti sen pojan kotia, joka ei koskaan käynyt kirkossa. Paimenen kädet olivat taskuissa. Hänen katseensa oli suunnattu maahan. Hän käveli hitaasti, sillä tavoin kuin tekin kävelisitte, jos ette olisi varmoja siitä, haluaisitteko mennä sinne, mihin olette matkalla. Parinkymmenen minuutin kuluttua hän kulki takaisinpäin katua vierellään eksynyt diakoni. Näky toistui muutamana muunakin sunnuntaina. Sitten poika, joka oli ollut eksynyt ja oli löydetty, muutti pois. Tämä tarina vaikuttaa vähäpätöiseltä. Oli vain kolme poikaa, jotka istuivat huoneessa pienen pöydän ympärillä. Sitten oli poika, joka käveli katua pitkin ja tuli takaisin toisen pojan kanssa. Mutta vuosia myöhemmin olin vaarnakonferenssissa toisella puolella mannerta kuin se paikka, jossa tuo johtokunta oli kokoontunut neuvonpitoon. Eräs harmaahapsinen mies tuli luokseni ja sanoi hiljaa: "Tyttärenpoikani asui seurakuntasi alueella vuosia sitten." Hän kertoi minulle lempeästi tuon pojan elämästä. Ja sitten hän kysyi, pystyisinkö löytämään sen diakonin, joka käveli hitaasti sitä katua pitkin. Ja vanha mies halusi tietää, voisinko kiittää sitä diakonia ja kertoa hänelle, että vanhan miehen jo mieheksi varttunut lapsenlapsi muisti yhä. Hän muisti, sillä noiden muutamien viikkojen aikana hän oli ensi kertaa elämässään huomannut, että Israelin paimenet huolehtivat hänestä. Ihmiset, jotka välittivät hänestä, olivat varoittaneet häntä kertomalla iankaikkista totuutta. Hänelle oli tarjottu elämän leipää. Ja nuoret paimenet olivat olleet Herralta saamansa luottamuksen arvoisia. Ei ole helppoa oppia tekemään sitä hyvin ja tekemään sitä jatkuvasti. Vapahtaja näytti meille, kuinka se tehdään ja kuinka opetetaan muita tekemään sama. Hän perusti kirkkonsa. Hänen täytyi jättää kirkkonsa kokemattomien palvelijoiden käsiin, jollaisia monet meistäkin ovat. Hän tiesi, että he kohtaisivat vaikeuksia, joiden ratkaiseminen kävisi yli heidän inhimillisten voimiensa. Se, mitä Hän teki heille, voi olla meidän oppaanamme. Kun Vapahtaja meni Getsemanen puutarhaan alistuakseen piinaavaan kärsimykseensä ennen kavallusta ja kärsimistään ristillä, Hän olisi voinut mennä yksin. Mutta Hän otti mukaansa palvelijansa, joilla oli pappeus. Tässä on Matteuksen kuvaus: "Hän sanoi heille: 'Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.'" (Matt. 26:38, kursivointi lisätty.) Vapahtaja rukoili Isältään voimaa. Kärsimyksensä keskellä Hän palasi Pietarin luo opettaakseen tälle, mitä vaaditaan jokaiselta, joka valvoisi Hänen kanssaan: "Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: 'Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.'" (Matt. 26:40–41.) Tässä Mestarin ja Hänen paimentensa välisessä yksinkertaisessa sananvaihdossa ilmenee sekä vakuuttelu että varoitus. Hän valvoo kanssamme. Hän, joka näkee kaiken, jonka rakkaus on loputon ja joka ei koskaan nuku – Hän valvoo kanssamme. Hän tietää, mitä lampaat tarvitsevat joka hetki. Pyhän Hengen voimalla Hän voi kertoa meille ja lähettää meidät heidän luokseen. Ja me voimme pappeuden kautta kutsua Hänen voimansa siunaamaan heitä. Mutta Hänen varoituksensa Pietarille on yhtä lailla meille. Susi, joka tappaisi lampaat, hyökkää varmasti myös paimenen kimppuun. Joten meidän täytyy valvoa itseämme samoin kuin toisia. Meitä paimenia houkutellaan synnin reunamille. Mutta synti missä muodossa tahansa loukkaa Pyhää Henkeä. Teidän ei pidä tehdä mitään tai mennä minnekään, mikä loukkaa Henkeä. Ette voi ottaa tuota riskiä. Jos synti saa teidät epäonnistumaan, ette ole vastuussa ainoastaan omista synneistänne vaan myös murheesta, jonka olisitte voineet estää muiden elämässä, jos olisitte olleet kelvollisia kuuntelemaan ja tottelemaan Hengen kuiskauksia. Paimenen täytyy pystyä kuulemaan Hengen ääni ja käyttämään taivaan valtoja, tai hän epäonnistuu. Muinaiselle profeetalle annettu varoitus on yhtä lailla varoitus meille: "Sinut, ihminen, minä olen pannut Israelin kansan vartiomieheksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa maanmiehiäsi minusta. Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut." (Hes. 33:7–8.) Rangaistus epäonnistumisesta on kova. Mutta Herra opetti Pietarille, kuinka menestyksen perusta rakennetaan. Hän toisti yksinkertaisen sanoman kolme kertaa. Se oli, että tosi paimenen sydämessä tulisi olla rakkaus Herraa kohtaan. Tässä on kertomuksen loppuosa: "Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: 'Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?' Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: 'Olenko minä sinulle rakas?', ja hän vastasi: 'Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.' Jeesus sanoi: 'Ruoki minun lampaitani.'" (Joh. 21:17.) Rakkauden täytyy olla Israelin paimenten vaikuttimena. Se saattaa alussa tuntua vaikealta, koska emme ehkä edes tunne Herraa hyvin. Mutta jos aloitamme ja meillä on edes hitunen uskoa Häneen, palvelumme lampaita kohtaan lisää rakkauttamme Häntä ja lampaita kohtaan. Se koostuu yksinkertaisista asioista, joita jokaisen paimenen täytyy tehdä. Rukoilemme lampaiden puolesta, jokaisen, josta olemme vastuussa. Kun pyydämme: "Kerro, kuka tarvitsee minua", vastaukset tulevat. Kasvot tai nimi tulevat mieleemme. Tai me saatamme kohdata sattumalta jonkun ja tuntea, ettei se ole sattumaa. Noina hetkinä tunnemme Vapahtajan rakkauden heitä kohtaan ja meitä kohtaan. Kun valvotte Hänen lampaitaan, rakkautenne Häntä kohtaan kasvaa. Ja se lisää uskoanne ja rohkeuttanne. Saatatte nyt ajatella: Se ei ole niin helppoa minulle. Minulla on niin monta valvottavaa. Ja minulla on niin vähän aikaa. Mutta kun Herra kutsuu, Hän valmistaa tien, oman tiensä. On paimenia, jotka uskovat siihen. Kerron teille yhdestä. Kaksi vuotta sitten eräs mies kutsuttiin seurakuntansa vanhinten koorumin johtajaksi. Hän oli ollut kirkon jäsen alle 10 vuotta. Hänestä oli juuri tullut kelvollinen tullakseen sinetöidyksi vaimoonsa ja perheeseensä temppelissä. Hänen vaimonsa oli invalidi. Hänellä oli kolme tytärtä. Vanhin oli kolmentoista, ja hän valmisti ateriat ja yhdessä muiden kanssa huolehti kodista. Miehen vähäiset tulot ruumiillisesta työstä elättivät näiden viiden lisäksi myös isoisän, joka asui heidän kanssaan heidän pienessä talossaan. Kun hänet kutsuttiin seurakuntansa vanhinten koorumin johtajaksi, koorumiin kuului 13 jäsentä. Tuo pikkuruinen koorumi oli vastuussa muista 101 miehestä, joilla joko ei ollut ollenkaan pappeutta tai jotka olivat diakoneja, opettajia tai pappeja. Hän oli vastuussa 114 perheen jäsenistä huolehtimisesta, ja hänellä tuskin oli toivoa siitä, että hän voisi omistaa enempää kuin sunnuntainsa ja ehkä yhden illan viikolla tälle palvelulle, kun otti huomioon kaiken sen palveluksen, jota hän teki oman perheensä parissa. Hänen kohtaamansa vaikeudet painoivat hänet polvilleen rukoukseen. Sitten hän nousi ylös ja ryhtyi työhön. Hänen pyrkiessään tapaamaan lampaitaan ja tuntemaan heidät hänen rukouksiinsa vastattiin tavalla, jota hän ei ollut odottanut. Hän oppi näkemään yksilöitä kauemmaksi. Hän oppi ymmärtämään, että Herran tarkoitus oli, että hän lujittaisi perheitä. Ja puutteellisellakin kokemuksellaan hän tiesi, että tapa lujittaa perheitä oli auttaa heitä tulemaan kelvollisiksi tekemään ja pitämään temppelissä solmittavat liitot. Hän alkoi tehdä sitä, mitä hyvä paimen tekee aina, mutta hän teki sen eri tavalla nähdessään temppelin heidän tavoitteenaan. Aluksi hän rukoili tietääkseen, keiden tuli olla hänen neuvonantajansa ja toimia hänen kanssaan. Ja sitten hän rukoili saadakseen tietää, mitkä perheet tarvitsivat häntä ja keitä oli valmistettu. Hän kävi niin monen luona kuin pystyi. Jotkut olivat viileitä eivätkä ottaneet vastaan hänen ystävällisyyttään. Mutta niiden suhteen, jotka ottivat, hän noudatti tiettyä menettelytapaa. Niin pian kuin hän havaitsi kiinnostusta ja luottamusta, hän kutsui heidät tapaamaan piispaa. Hän oli etukäteen pyytänyt piispalta: "Kertoisitko heille, mitä vaaditaan, jotta he olisivat kelvollisia menemään temppeliin saamaan sen siunaukset itselleen ja perheelleen? Ja sitten, todistaisitko heille, kuten minä, että se kannattaa?" Sitten muutamat ottivat vastaan kooruminjohtajan kutsun temppeliluokkaan, jota opettivat vaarnan virkailijat. Kaikki eivät suorittaneet kurssia loppuun eivätkä kaikki täyttäneet vaatimuksia temppeliin menoa varten. Mutta kunkin perheen ja kunkin isän puolesta rukoiltiin. Suurin osa kutsuttiin ainakin kerran Jumalan hyvän sanan juhla-aterialle. Jokaista kutsua seurasi kooruminjohtajan todistus iankaikkisesti sinetöidyn perheen siunauksista sekä erossa olemisen surusta. Jokainen kutsu esitettiin Vapahtajan rakkauden hengessä. Palvelunsa aikana kooruminjohtaja on nähnyt 12 opettamaansa miestä asetettavan vanhimmaksi. Hän on nähnyt neljä vanhimpaansa asetettavan ylipapiksi. Nämä luvut eivät likimainkaan kuvaa ihmettä. Noiden miesten perheitä siunataan sukupolvien ajan. Isät ja äidit on nyt sinetöity toisiinsa ja lapsiinsa. He rukoilevat lastensa puolesta, saavat apua taivaasta ja opettavat evankeliumia sillä rakkaudella ja innoituksella, jonka Herra antaa uskollisille vanhemmille. Tästä johtajasta ja hänen neuvonantajistaan on tullut todellisia paimenia. He ovat valvoneet laumaa Mestarin kanssa ja oppineet rakastamaan Häntä. He ovat Vapahtajan apostoli Thomas B. Marshille opettaman totuuden todistajia. Se on tosi kaikille, jotka valvovat Herran kanssa Hänen lampaitaan: "Mene, mihin ikinä minä tahdon, ja sinä saat Puolustajalta tietää, mitä sinun on tehtävä ja mihin sinun on mentävä. Rukoile alati, ettet joutuisi kiusaukseen ja jäisi palkkaasi vaille. Ole uskollinen loppuun asti, ja katso, minä olen sinun kanssasi. Nämä sanat eivät ole ihmisestä eivätkä ihmisistä, vaan ne ovat minun, Jeesuksen Kristuksen, sinun Lunastajasi sanat, Isän tahdosta. Amen." (LK 31:11–13.) Todistan, että Isä Jumala elää ja vastaa rukouksiimme. Olen sen todistaja, että rakastava Vapahtaja valvoo lampaitaan uskollisten paimentensa kanssa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.