Vanhin Neal A. Maxwell
kahdentoista apostolin koorumista
"Hyödyntämällä sovitusta me saamme ulottuvillemme Pyhän Hengen lahjat, jotka täyttävät 'toivolla ja täydellisellä rakkaudella'" (Moro. 8:26).
Veljet ja sisaret, maailma on selvästikin "sekasorron vallassa", mutta valtakunta liikkuu eteenpäin nopeammin kuin koskaan ennen! (Ks. LK 88:91; 45:26.) Sen muista erottuminen terävöityy entisestään niiden vastakkaisten suuntausten ansiosta, joita esiintyy maailmassa, jossa perinteisiä arvoja ei ole kiinnitetty paikoilleen palautuksen niiteillä. Ne luisuvat liukkaasti (ks. LK 105:31).
Tuloksina on ristiriitaisia sekoituksia kuten ikävystymistä ja väkivaltaa. Jotkut ovat vain pelkästään olemassa, "maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa" (Ef. 2:12; ks. myös Al. 41:11). Nykyajan opetuslapsen vaellus vie meidät muun muassa rajojen asettamisen suhteen horjuvien ja jarruttomien kulttuurien vihamielisen erämaan halki!
Meillä on kyllä ennennäkemätöntä massaviihdettä ja massaviestintää, mutta niin monia yksinäisiä joukkoja. Teknologinen yhteydenpito ei ole perheen korvike.
Niin suuresti kuin pahoittelenkin niistä koituneita ja nousevia myrskyjä, voi niistä olla jotain hyötyäkin. Niiden avulla meitä voidaan edelleen kesyttää hengellisesti, sillä "ellei Herra kurita kansaansa monin ahdistuksin, – – se ei häntä muista" (He. 12:3). Herra hioo aina vähin äänin uskollisiaan yksityisesti joka tapauksessa, mutta tapahtumat valaisevat myös Jumalan korkeampia teitä ja Hänen valtakuntaansa (ks. LK 136:31).
Taustamme on kuitenkin haastava. Meillä on monia ymmälle joutuneita vanhempia, ahdistavia avioliittoja ja huonosti toimivia perheitä. Huumeista, väkivallasta ja pornografiasta koituu jatkuvia tuhoisia seurauksia. Todellakin, "epätoivo tulee synnin tähden" (Mor. 10:22). Koska vastustaja toivoo, "että kaikki ihmiset tulisivat onnettomiksi, kuten hän itse", hänellä on oma kurjuudensuunnitelmansa (2. Ne. 2:27, ks. myös jae 18).
Keskuudessamme olevat uskolliset kulkevat kuitenkin jatkuvasti eteenpäin, koska he tietävät, että Herra rakastaa heitä, vaikka he eivät tiedäkään "kaikkien asioiden tarkoitusta" (1. Ne. 11:17). Kun te ja minä seuraamme, kuinka nämä uskolliset onnistuvat selviytymään vakavista ja armottomista koettelemuksista, me osoitamme heille suosiota ja ylistämme heitä heidän ilmi tulevasta voimastaan ja hyvyydestään. Silti me muut vapisemme ajatellessamme niin erinomaisen luonteen muovaamisesta vaadittavaa hintaa toivoen, ettemme horjuisi, jos samanlainen tilanne sattuisi meidän kohdallemme!
Saattaa olla liian myöhäistä korjata joitakin yhteisöjä, mutta ei ole liian myöhäistä auttaa niitä yksilöitä ja perheitä, jotka haluavat korjata itsensä. Joillekuille ei myöskään ole liian myöhäistä tulla pioneeriopetuslapsiksi perheessään ja paikkakunnallaan, eikä yksityisille ihmisille ole liian myöhäistä tulla paikallisiksi rauhanrakentajiksi maailmassa, josta rauha on otettu pois (ks. LK 1:35). Jos jotkut muut kokevat vielä esimerkkien puutetta, he voivat itse ryhtyä sellaisiksi.
Kun Joosua pystyi sanomaan: "Minä ja minun perheeni", niin jotkut, joilta on tällä hetkellä riistetty ehjä perhe, voivat siitä huolimatta vielä sanoa "minä", ja elää sitten niin, että tulevat kelvollisiksi kaikkeen, mitä Herra on valmistanut heille tehtäväksi (ks. Joos. 24:15). Siten opetuslapset pysyvät lujina (ks. LK 9:14), kestävät uskollisina loppuun asti (ks. LK 6:13) ja kulkevat edelleen tietänsä (ks. LK 122:9) levottomassakin maailmassa.
Loppuun asti kestäminen ja alistuminen eivät ole kuitenkaan ollenkaan passiivista suhtautumista, vaan pikemminkin sitä, että ihmistä vahvistetaan kylliksi, jotta hän voi ilmoittautua seuraaviin tehtäviin, vaikka yhä kärsii – nöyrästi mutta voitokkaasti – edellisistä kahakoista saamistaan vammoista.
Mitä sittenkään merkitsevät muutamat tämänhetkiset halveksien sormella osoittelut (ks. 1. Ne. 8:33), kun uskolliset voivat lopulta tietää, millaista on päästä "Jeesuksen syliin"? (Morm. 5:11.)
Mitä merkitsevät pilkkaavat sanat nyt, jos me kuulemme myöhemmin nämä suurenmoiset sanat: "Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija." (Matt. 25:21.)
Siihen asti Paavali kehottaa meitä kyntämään toivossa (ks. 1. Kor. 9:10).
Näin ollen tarvitaan kipeästi pitkittäistä perspektiiviä, evankeliumin toivoa. Se, että meidät tänään pannaan matalaksi, asettuu oikeaan perspektiiviin sen suhteen, että huomenna Jumalan autuudensuunnitelma nostaa meidät ylös (ks. Al. 42:8, 16).
Koska Herra haluaa, että ihmisiä "on koeteltava kaikessa" (LK 136:31), niin kuinka täsmällisesti ottaen meitä koetellaan? Hän sanoo meille: Minä koettelen kansani kärsivällisyyttä ja uskoa (ks. Moosia 23:21). Koska usko Herran ajoitukseen saattaa joutua koetukselle, oppikaamme sanomaan paitsi "Tapahtukoon sinun tahtosi" myös kärsivällisesti "Toteutukoon sinun ajoituksesi".
Toivo iloitsee Kristuksen sanoista, jotka "on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa" (Room. 15:4), ja meitä on tuettu "kaikkien näiden todistuksien avulla" (MK Jaak. 4:6; ks. myös 2. Ne. 31:20). Usko on "sen todellisuutta, mitä toivotaan" ja todiste siitä, "mitä ei nähdä" (Hepr. 11:1; ks. myös Et. 12:6). Olipa vaatimaton vakomme siis mikä tahansa, meidän on määrä kyntää toivossa (1. Kor. 9:10) ja saavuttaa viimein täydellinen toivon kirkkaus (ks. 2. Ne. 31:20, Al. 29:4).
Kuitenkin liian monet osaksi sitoutuneet odottavat Naamanin tavoin Herran pyytävän heitä tekemään "jonkin vaikean tehtävän" samanaikaisesti kuin he torjuvat Hänen pienet pyyntönsä (2. Kun. 5:13). Kun Naaman oli nöyrtynyt ja korjannut käytöstään, ei ainoastaan hänen ihonsa tullut lapsen ihon kaltaiseksi, vaan myös hänen sydämensä (ks. 2. Kun. 5:14–15). Se, ettemme palvele Mestaria pienissä asioissa, vieraannuttaa meidät Hänestä (ks. Moosia 5:13).
Ne, jotka kyntävät toivossa, ymmärtävät kuitenkin paitsi sadonkorjuun lain, myös sen, mitä kasvukaudet merkitsevät. On totta, että ne, joilla on aitoa toivoa, saattavat ajoittain nähdä lähiolosuhteitaan ravisteltavan kuin kaleidoskooppia, mutta "uskon silmin" he kuitenkin yhä näkevät jumalallisen suunnitelman (Al. 5:15).
Lopullinen toivo on tietenkin sidoksissa Jeesukseen ja suureen sovitukseen sekä sen suomaan yleismaailmallisen ylösnousemuksen ilmaiseen lahjaan ja tarjolla olevaan Jumalan lahjoista suurimpaan, iankaikkiseen elämään (ks. Moro. 7:40–41; Al. 27:28; LK 6:13; 14:7).
Tuon suuren ja pelastavan sovituksen olemusta kuvaillaan useissa pyhien kirjoitusten kohdissa, muun muassa henkeäsalpaavassa omaelämäkerrallisessa jakeessa, jossa Jeesus uskoutuu toivoneensa, "ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa" (LK 19:18). Koska "ääretön sovitus" vaati ääretöntä kärsimistä, oli olemassa perääntymisen vaara! (2. Ne. 9:7; Al. 34:12.) Koko ihmiskunta riippui Kristuksen luonteen saranan varassa! Armollista kyllä Hän ei kavahtanut, vaan täytti "valmistavan [työnsä] ihmislasten puolesta" (LK 19:19).
Kristuksen ainutlaatuinen alistuminen on kuitenkin aina ollut kohdallaan. Hän on todellakin alistunut "Isän tahtoon kaikessa hamasta alusta asti" (3. Ne. 11:11) seuraten koko ajan tarkoin Isäänsä: "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika." (Joh. 5:19.)
Tämä jae välittää vihjeitä suurista asioista – tuonpuoleisen tuonpuoleisista.
Tuskantäyteisessä sovitustapahtumassa Jeesus salli tahtonsa sulautua Isän tahtoon (ks. Moosia 15:7). Se, että me riippumattomina alistumme vapaaehtoisesti korkeimman Valtiaan tahtoon, on korkein valintamme. Se on ainoa antautuminen, joka on myös voitto! Luonnollisen ihmisen pois riisuminen tekee mahdolliseksi ottaa yllemme Jumalan taisteluvarustus, joka ei istu kunnolla sitä ennen! (Ks. Ef. 6:11, 13.)
Lunastava Jeesus siis "antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan" (Moosia 14:12; ks. myös Jes. 53:12; LK 38:4.) Kun me henkilökohtaisessa anomisessa toisinaan vuodatamme sieluamme, me siten tyhjennämme sitä ja siihen mahtuu enemmän iloa!
Toinen perustavanlaatuinen pyhien kirjoitusten kohta kuvaa, kuinka Jeesus on polkenut "kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan" (LK 88:106; ks. myös LK 76:107; 133:50). Toiset voivat ja heidän pitäisikin rohkaista, kiittää, rukoilla ja lohduttaa, mutta omien ristiemme harteillemme nostaminen ja kantaminen jää meidän tehtäväksemme. Ottaen huomioon sen "kiivauden", jonka Jeesus kärsi puolestamme, emme voi odottaa tasaisen helppoa opetuslapsena olemista. Kun me esimerkiksi haluamme anteeksiantoa, voi parannus olla rankka hoito-ohjelma toteutettavaksi. Älkäämme muuten erehtykö luulemaan itse harteillemme panemiamme lastuja risteiksi, niin kuin jotkut tekevät!
Sovittava Jeesus yksin "astui kaiken alapuolelle, koska hän käsitti kaiken" (LK 88:6; ks. myös LK 122:8). Kuinka syvälle epätoivoon ja pohjattomaan tuskaan Hänen on täytynytkään laskeutua! Hän teki sen pelastaakseen meidät ja käsittääkseen inhimillisen kärsimyksen. Älkäämme siis panko pahaksemme niitä oppimiskokemuksia, jotka voivat kehittää omaa empatiaamme entisestään (ks. Al. 7:11–12). Saamaton sydän ei kelpaa, ei myöskään kaunainen. Täysi osallistuminen hänen kärsimyksiinsä edellyttää siten täysiä maksuja opetuslapsena olemisesta (ks. Fil. 3:10; 1. Kor. 1:9).
Lisäksi Jeesus ei ottanut kantaakseen vain syntejämme sovittaakseen ne, vaan myös sairautemme ja murheemme (ks. Al. 7:11–12; Matt. 8:17.) Niin ollen Hän tietää henkilökohtaisesti kaiken, mitä me käymme läpi, ja osaa suoda täydellisen armonsa – sekä auttaa meitä. Hänen kärsimyksensä oli vieläkin hämmästyttävämpää sikäli, että Hän polki viinikuurnan yksin (ks. LK 133:50).
Välillä taivaan Jumala on itkenyt (ks. KH Moos. 7:28). Niinpä tuleekin pohtineeksi Jeesuksen äärettömän sovituksen tuskia ja Isän tunteita – Poikaansa ja meitä kohtaan. Asiaa koskevia, valaisevia ilmoituksia ei ole olemassa, mutta mielemme tulvii silti äärimmäisiä emotionaalisia päätelmiä!
Ellemme me kavahda kuten ei Vapahtajakaan, niin meidän on mentävä opetuslapseuden vaativan virran mukana myös sinne, minne Mestarin opettavat opit meidät vievät. Muuten saatamme kulkea Jeesuksen kanssa tiettyyn pisteeseen asti, mutta lakata sitten kulkemasta (ks. Joh. 6:66). Kavahtamiseen kuuluu pysähtyminen siinä kuin takaisin kääntyminenkin.
Mitä enemmän me tiedämme Jeesuksesta, sitä enemmän me Häntä rakastamme. Mitä enemmän me tiedämme Jeesuksesta, sitä enemmän me Häneen luotamme. Mitä enemmän me tiedämme Jeesuksesta, sitä enemmän me haluamme olla Hänen kaltaisiaan ja Hänen kanssaan tulemalla sellaisiksi miehiksi ja naisiksi, jollaisia Hän toivoo meidän olevan (ks. 3. Ne. 27:27) eläen nyt "onnellisissa oloissa" (2. Ne. 5:27).
Me voimme siis Pyhän Hengen avulla "kirkastaa" Kristusta tekemällä parannuksen ja saamalla siten ulottuvillemme hämmästyttävän sovituksen siunaukset, jotka Hän meille soi niin tavattomalla hinnalla! (Ks. Joh. 16:14.) Niinpä, veljet ja sisaret, ottaen huomioon, minkä vuoksi Jeesus kuoli, olemmeko me halukkaita elämään osaksemme suotujen haasteiden kanssa? (Ks. Al. 29:4, 6.) Vapiseminen on joskus sekä sallittua että ymmärrettävää.
On monia erityisiä tapoja, joilla voimme soveltaa itseemme näitä Jeesusta ja Hänen sovitustaan koskevia "ydinjakeita", mutta ne kaikki mahtuvat tämän yhden alle: "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua" (Matt. 11:29). Loppujen lopuksi ei ole mitään muuta tapaa oppia syvällisesti! (Ks. 1. Ne. 19:23.) Ääretön sovitus on niin valtava ja yleismaailmallinen, mutta lopultakin niin kovin henkilökohtainen! Armollista kyllä, sovituksen kautta me voimme saada anteeksi, ja mikä erittäin tärkeää, me voimme tietää saaneemme anteeksi, mikä on viimeinen, riemukas vapautuminen erheestä.
Hyödyntämällä sovitusta me saamme ulottuvillemme Pyhän Hengen lahjat, jotka täyttävät "toivolla ja täydellisellä rakkaudella" (Moro. 8:26). Yhdelläkään meistä ei ole varaa olla vailla tuota toivoa ja rakkautta vaeltaessamme olosuhteidemme Siinaiden halki!
Meidän on siis osaksemme annetun opetuslapseuden puitteissa voitettava maailma (ks. 1. Joh. 5:3–4), suoritettava loppuun työ, joka on annettu meille tehtäväksi henkilökohtaisesti, pystyttävä juomaan katkeria maljoja katkeroitumatta itse, koettava sielumme alttiiksi antaminen ja tyhjäksi vuodattaminen, annettava tahtomme yhä enemmän sulautua Isän tahtoon, tunnustettava – vaikkakin kovien opettavaisten koettelemusten kautta – että tosiaankin "tämä antaa sinulle kokemusta ja on hyväksesi" (LK 122:7) ja kynnettävä kestävinä vako loppuun saakka – koko ajan kirkastaen Häntä ja käyttäen Hänen meille antamiaan verrattomia lahjoja, mukaan lukien jonakin päivänä kaiken, mitä Hänellä on (ks. LK 84:38).
Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.
Previous
