Vanhin Robert F. Orton
seitsemänkymmenen koorumista
"Olemassaolomme tarkoituksen huomioon ottaen jos me emme rakasta Jumalaa ja lähimmäisiä, niin mitä tahansa muuta sitten teemmekin, sen iankaikkinen merkitys jää olemattomaksi."
Neljän viime viikon ajan ihmisten huomio on kaikkialla maailmassa keskittynyt harkittuihin, tahallisiin ja tuhoisiin terroritekoihin ja vihaan.
Viha on rakkauden vastakohta. Lusifer on sen pääkannattaja ja tekijä, ja hän on ollut sitä aina siitä lähtien, kun Isä hylkäsi hänen pelastussuunnitelmaan liittyvän ehdotuksensa. Juuri hän sai Juudaksen luovuttamaan Jeesuksen ylipappien käsiin 30 hopearahasta. Juuri hän, kaiken vanhurskauden vihollinen ja riitojen isä, "kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä" (1. Piet. 5:8).
Toisaalta juuri tämä sama Jeesus, jonka Juudas luovutti ylipapeille, on sanonut: " rakastakaa vihollisianne, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vahingoittavat ja teitä vainoavat" (3. Ne. 12:44; ks. myös Matt. 5:44). Ja juuri Hän anoi Hänet ristiinnaulinneiden sotilaiden puolesta: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34.)
Monen vuoden ajan luulin, että rakkaus on ominaisuus. Mutta se on enemmän. Se on käsky. Keskustellessaan erään fariseuksen, lainopettajan, kanssa Jeesus sanoi:
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Matt. 22:3740; ks. myös Gal. 5:14.)
Presidentti Hinckley on sanonut: "Rakkaus on kuin Pohjantähti. Muuttuvassa maailmassa se on pysyvä arvo. Se on evankeliumin ydin."
"Ilman rakkautta on tuskin mitään syytä, jonka vuoksi evankeliumia voisi suositella elämäntavaksi." (Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 319, 317.) Apostoli Johannes sanoi: "Jumala on rakkaus" (1. Joh. 4:8). Näin Hänen, rakkauden ruumiillistuman, varassa ovat laki ja profeetat.
Apostoli Paavali opetti, että usko, joka on evankeliumin ensimmäinen periaate, vaikuttaa rakkauden kautta (ks. Gal. 5:6, vuoden 1938 raamatunkäännös). Kuinka arvokas oppi meidän ymmärrettäväksemme! Rakkaus on se voima, joka vaikuttaa uskon taustalla. Samoin kuin takkatuli lämmittää kylmänä talvi-iltana kodin, samoin rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan antaa meille uskoa, jonka avulla kaikki on mahdollista.
Useimmat meistä tunnustavat rakastavansa Jumalaa. Olen huomannut, että haasteellisuus piilee lähimmäisen rakastamisessa. Sanalähimmäinensisältää perheen, ihmiset, joiden kanssa työskentelemme, ne, joita tapaamme kotimme lähiympäristössä ja kirkossa, ja jopa viholliset, vaikka emme hyväksyisikään sitä, mitä viimeksi mainitut tekevät. Ellemme rakasta näitä kaikkia, veljemme ja sisaremme, voimmeko vilpittömästi sanoa rakastavamme Jumalaa? Apostoli Johannes julisti: " joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään", ja hän lisäsi, "Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee" (1. Joh. 4:21, 20). Rakkauden Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan pitää tämän tähden olla erottamaton kokonaisuus.
Iankaikkinen edistymisemme riippuu suuressa määrin siitä, kuinka paljon osoitamme rakkautta. Sanakirjan määritelmän mukaanrakkauson epäitsekästä, uskollista ja hyväntahtoista huolehtimista toisen parhaaksi; ihailuun, hyväntahtoisuuteen tai yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin perustuvaa kiintymystä (Longman Webster English College Dictionary). Ja Moroni käsittelee synonyymisinä ilmauksia "Kristuksen puhdas rakkaus" ja "todellinen rakkaus" (ks. Moro. 7:47). Voimme parhaiten osoittaa rakkautemme Jumalaa kohtaan pitämällä Hänen käskynsä. Ja me voimme osoittaa rakkautemme Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan palvelemalla rakastaen.
Saanen kertoa teille kaksi esimerkkiä. Transilvanian Alpeilla Romaniassa eräs mies, hänen vaimonsa ja heidän kaksi lastaan kastettiin kirkon jäseniksi. Miehestä tuli heidän seurakuntansa johtaja. Taloudellisten paineiden ja suvun painostuksen vuoksi hän jäi kuitenkin joksikin aikaa epäaktiiviseksi. Tullessaan jälleen aktiiviseksi hän kertoi, että kun hän kastetilaisuudessaan oli noussut vedestä, joku oli kuiskannut hänen korvaansa: "Rakastan sinua." Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin sanonut hänelle niin. Hänen muistikuvansa tästä rakkauden ilmentymästä sekä hänen seurakuntansa jäsenten rakastavat ja ystävälliset teot ja sanat toivat hänet takaisin.
Muutamia vuosia sitten eräs nuori mies luisui maailmallisuuden pauloihin. Vähään aikaan hänen vanhempansa eivät pystyneet vaikuttamaan häneen. Kaksi ylipappia, jotka olivat tämän nuorukaisen naapureita ja hänen seurakuntansa jäseniä mutta joilla ei ollut mitään erityistä tehtävää palvella tätä nuorukaista, yhdessä hänen setänsä sekä eräiden muiden kanssa kietoivat käsivartensa hänen ympärilleen ja ystävystyivät hänen kanssaan. He hoivasivat hänet takaisin aktiiviseksi ja kannustivat häntä valmistautumaan lähetystyötä varten. He kertoivat hänelle rakastavansa häntä, ja he osoittivat tämän rakkauden käytöksellään häntä kohtaan. Tämä muutti tämän nuoren miehen elämän. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan runsaasti rakkautta, ja siihen tarvitaan yhteisiä ponnisteluja.
"Eikä kukaan voi olla apuna tässä työssä, ellei hän ole nöyrä ja täynnä rakkautta" (LK 12:8). " rakastakaa ja palvelkaa toisianne" (Gal. 5:13). Samoin kuin palvelu on luonnollinen seuraus rakkaudesta, samoin on rakkaus luonnollinen seuraus palvelusta. Aviomiehet, palvelkaa vaimoanne. Vaimot, palvelkaa miestänne. Miehet ja vaimot, palvelkaa lapsianne. Ja kaikille me sanomme, palvelkaa Jumalaa ja lähimmäisiä. Niin tehdessämme opimme rakastamaan hartaudenharjoituksemme kohdetta ja siten olemaan kuuliaisia suurimmalle ja tärkeimmälle rakkauden käskylle.
Jerusalemissa tapahtuneen ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi nefiläisille Amerikan mantereella. Opetettuaan heille kastetta Hän varoitti vihasta ja riidoista sanoen: " älköönkä teidän keskuudessanne olko riitaisuuksia. Sillä totisesti, totisesti minä sanon teille: se, jossa riidan henki on, ei ole minusta vaan perkeleestä, joka on riidan isä, ja hän yllyttää ihmisten sydämet vihan vallassa riitelemään keskenänsä." (3. Ne. 11:22, 29.)
Veljet ja sisaret, jos olemme kuuliaiset rakkauden käskylle, meidän keskuudessamme taikka joukossamme ei ole väittelyjä, riitoja eikä vihamielisyyttä. Me emme puhu pahaa toisistamme, vaan kohtelemme toisiamme ystävällisyyttä ja kunnioitusta osoittaen ja käsittäen, että jokainen meistä on Jumalan lapsi. Keskuudessamme ei ole nefiläisiä, laamanilaisia eikä muitakaan "-laisia", ja jokainen mies, nainen ja lapsi kohtelee toinen toistaan oikeudenmukaisesti.
Varhain eräänä aamuna Bukarestissa ollessani hölkkäämässä Cismigiun puiston läpi huomasin vanhan puun, joka yritti kovasti kasvattaa uusia oksia antaa uutta elämää. Antaminen on elämän vertauskuva. Annamme niin paljon perheelle ja ystäville ja yhteiskunnalle ja kirkolle, että toisinaan mekin vanhan puun tavoin saatamme ajatella, että elämä on liian vaikeaa että jatkuva antaminen on liian raskas taakka kannettavaksi. Saatamme ajatella, että olisi helpompaa antaa periksi ja vain tehdä sitä, mitä luonnollinen ihminen tekee. Mutta meidän ei pidä luovuttaa, emmekä me haluakaan. Miksi? Koska meidän täytyy jatkaa antamista samoin kuin Kristus antoi ja samoin tuo vanha puu. Kun annamme ihan vain vähäsen, ajatelkaamme Häntä, joka antoi henkensä, jotta me saisimme elää.
Kun Jeesuksen elämä kuolevaisuudessa läheni loppuaan, Hän opetti vielä kerran rakkauden oppia, kun Hän opetti seuraajilleen, että samoin kuin Hän oli rakastanut heitä, heidän tulisi rakastaa toisiaan. "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh. 13:35).
Lopuksi haluan sanoa, että olemassaolomme tarkoituksen huomioon ottaen jos me emme rakasta Jumalaa ja lähimmäisiä, niin mitä tahansa muuta sitten teemmekin, sen iankaikkinen merkitys jää olemattomaksi.
Todistan Kristuksen jumalallisuudesta sekä Hänen todellisesta tehtävästään toteuttaa ihmisen kuolemattomuus ja iankaikkinen elämä. Rukoilen, että me voisimme rakastaa, kuten Hänkin rakasti ja edelleen rakastaa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.