Pappeus ja koti Vanhin D. Lee Tobler seitsemänkymmenen koorumista Jokaisen seurakunnan on mahdollista tavoittaa neuvostojen kautta ­ ­ [perheet, joissa ei ole pappeutta] ja avata heille tie temppeliin. Rakkaat Aaronin ja Melkisedekin pappeuden veljeni, on aivan erityinen siunaus seisoa tällä puhujankorokkeella, jolta Jumalan profeetat ja apostolit sekä vanhurskaat ja lahjakkaat miehet ja naiset ovat monien vuosikymmenten ajan opettaneet ja neuvoneet kirkon jäseniä. Nöyrä toiveeni tänä iltana on olla rohkaisun äänenä pappeusjohtajille, varsinkin vaarna- ja seurakuntaneuvostoille, kiinnittää entistä enemmän huomiota niihin kirkon perheisiin, joilla ei vielä ole kodissaan Melkisedekin pappeuden siunausta. Ne ovat perheitä, joissa isä ei ole vielä saanut pappeutta, joka on niin välttämätön hänen perheensä siunaamiseksi ja opastamiseksi. Näiden perheiden kohdalla evankeliumin täyteys, etenkin temppelin siunaukset, ei odota vain niiden omia ponnistuksia, vaan myös niiden kirkon jäsenten rakastavia pyrkimyksiä, jotka jo ymmärtävät, mitä temppelitoimitukset merkitsevät perheelle. Me kasvoimme lapsina kodissa, jossa ymmärrettiin selkeästi, että pappeus oli elämälle yhtä tärkeä kuin vesi, jota joimme sammuttaaksemme janomme. Äitini oli kokenut omassa perheessään sen ilon, että hänen suuri perheensä oli tullut täysin aktiiviseksi kirkossa ja käynyt sitten perheenä Suolajärven temppelissä. Isoisä Shoell oli ottanut 47 vuoden iässä vastaan pappeuden kaikkine siihen kuuluvine siunauksineen. Suoritettuaan kokoaikaisen lähetystyön äitini pyysi erityistä pappeuden siunausta niin, että hänet voitaisiin johdattaa kelvollisen pappeudenhaltijan luo, joka ei olisi vain hänen aviomiehensä vaan myös kelvollinen pappeudenhaltijaisä hänen lapsilleen. Tuon pappeuden siunauksen jälkeen kaikki nuo vanhurskaat toiveet toteutuivat hänen ja perheemme kohdalla Etelä-Nevadassa. Perheemme oli alusta asti perustettu pappeudelle ja palautetun evankeliumin toimituksille, erityisesti pyhille temppelitoimituksille. Tämä antoi meille lapsille tunteen, että olimme ehjiä ja kokonaisia, ei vain oman ydinperheemme vaan myös äitimme ja isämme suvun silmissä. Saimme jo varhain tulla tuntemaan pappeuden parantavan voiman, kun isämme, joskus yksin, joskus seurakunnan miesten avustamana, harjoitti tuota pappeutta kodissamme. 1930-luvulla ei siinä pienessä nevadalaisessa pioneerikaupungissa ollut lääkäreitä. Lähimmät lääkärit olivat Las Vegasissa tai St. Georgessa. Ensimmäinen ajatus tapaturman tai sairauden sattuessa oli se, että saisi siunauksen tuohon pappeuden voimaan turvautuen. Muistan äitini sanoneen kerta toisensa jälkeen: "Meillä ei ole täällä Bunkervillessä lääkäreitä, mutta meillä on pappeus siunauksenamme, ja se riittää." Ja ne siunaukset, jotka tyynnyttivät ja rohkaisivat sekä nuoria että vanhoja, olivat voimallisia. Emme olleet koskaan voimattomia, kun oli pappeus. Olen ollut aina kiitollinen siitä, että tulin niin varhain tietoiseksi Jumalan pappeuden voimasta kodissamme. Kotejamme kohtaavat tänä päivänä ennalta arvaamattomat haasteet, jotka repivät rikki perheen kudelmaa ­ jotka vievät kodeista rauhan tunteen ja luottamuksen tulevaisuuteen. Moraalitonta käyttäytymistä, epärehellisyyttä ja huumeiden orjuutta julistavat pahat voimat näyttävät olevan voimistumassa. Nämä moraaliset kysymykset ja haasteet eivät varmastikaan häviä. Saamme myös huomata, että jokapäiväiseen elämään liittyvät ajalliset haasteet tulevat lisääntymään. Olemme kaikki tulleet erittäin tietoisiksi siitä, ettei työllisyys ole enää yhtä turvattua kuin aikaisempina vuosina, kun liikelaitokset ja muut yritykset kaikkialla maailmassa fuusioituvat ja yhdistyvät lisätäkseen kilpailukykyään. Perheviljelmät ovat lisääntyvässä määrin maailmanmarkkinoiden ja yleisen taloudellisen tilanteen armoilla eivätkä vain paikallisten tai kansallisten olojen kuten aiempina vuosina. Nopeasti muuttuvat maailmantilanteet murentavat perheitä itse asiassa kaikilla aloilla. Ne aiheuttavat vanhemmissa ja lapsissa levottomuutta. Näitä olosuhteita sekä moraaliarvojen jatkuvaa rappeutumista voidaan käsitellä parhaiten perhepiirissä. Se onnistuu, kun kodissa käytellään vanhurskauden voimia, kelvollisena pappeusjohtajana isä ja hänen aisaparinaan hyvä ja vanhurskas äiti. Kirjeessään kaikille kirkon jäsenille kautta maailman 11. helmikuuta 1999 ensimmäinen presidenttikunta kehotti jälleen isiä ja äitejä tekemään parhaansa opettaakseen ja kasvattaakseen lapsensa evankeliumin periaatteiden mukaisesti. Lisäksi he sanoivat, että koti on vanhurskaan elämän perusta, eikä mikään muu voi korvata sitä eikä täyttää sen välttämättömiä tehtäviä. Silloin kun pappeusperustukset näistä haasteista selviytymiseksi ovat kohdallaan perheessä, kuten minun nuoruuskodissani oli, me emme pelkää, mitä mahdollisesti tapahtuu tulevina vuosina. Voi olla, että saamme ruhjeita ja uuvumme, mutta lopputulos on iankaikkiselta arvoltaan korkeinta. Perheet, joissa pappeutta kunnioitetaan ja harjoitetaan, pystyvät kestämään aikamme paineet ja tulemaan iankaikkisiksi perheiksi. Ja tämän kehityksen aikana yksittäisiä perheen jäseniä on tehty täydellisiksi ja valmistettu uskollisten palkintoja varten. Jokaisessa seurakunnassa on monia perheitä, joissa ei ole pappeutta. Näissä perheissä on aviomiehiä ja isiä, jotka odottavat vain rohkaisevaa kutsua valmistautua pitämään hallussaan Melkisedekin pappeutta. Heidän vaimonsa rukoilevat ja odottavat tuota kädenojennusta. He ovat miehiä, jotka voidaan opettamisemme ja ravitsemisemme kautta saada kelvollisiksi pitämään hallussaan tuota pappeutta. He voivat olla isiä, jotka antavat perheelleen ilmoitusta ja opastusta. He voivat olla isiä, jotka antavat siunauksia omille lapsilleen ja jotka kastavat heidät ja konfirmoivat heidät. Mies ja vaimo menevät temppeliin ja vievät lapsensa temppeliin sinetöitäviksi yhteen ajaksi ja kaikeksi iankaikkisuudeksi. He asettavat poikansa pappeuteen ja siunaavat poikiaan ja tyttäriään näiden ollessa sairaita ja terveitä. Useimmat heistä ovat jo nyt hyviä perheensä huoltajia ajallisessa mielessä. Nyt heidän täytyy oppia huolehtimaan perheestään iankaikkisessa, hengellisessä mielessä. Jokaisen seurakunnan on mahdollista tavoittaa neuvostojen kautta kaikki nämä miehet ja naiset ja heidän perheensä ja avata heille tie temppeliin. Kuinka me tai he muuten saamme korotuksen tai selviydymme edessämme olevista haasteista? Saanen vedota piispoihin ja seurakunnanjohtajiin, Melkisedekin pappeuden koorumeihin ja seurakuntaneuvostoihin, että he asettaisivat tärkeysjärjestyksessä etusijalle näiden perheiden lähestymisen rukoillen ja huomaavaisesti. Kirkko kasvaa täyteen mittaansa, kun nämä perheet tuodaan turvallisesti pappeuden viitan alle. Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen suuresta työstään todistan Hänen nimessään. Aamen.