Presidentti Thomas S. Monson
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Suurin turva, mikä meillä kirkossa on, on vahva, luja, sitoutunut, omistautunut ja todistava Melkisedekin pappeuden perusta.
Minulla on tänä iltana kunnia olla yhdessä valtavan pappeudenhaltijoiden armeijan kanssa. He vastaavat päivittäin palvelukutsuihin, he opettavat ahkerasti, kuten Herra on käskenyt, ja he tekevät työtä voimainsa takaa oikaistakseen erästä tiettyä haastetta, jonka kirkko joutuu kohtaamaan nimittäin elämistä maailmassa olematta maailmasta.
Tänä aikana, jota elämme, loiskuvat moraalittomuuden, vastuuttomuuden ja epärehellisyyden tulvavedet oman elämämme ankkureita vasten. Ellemme kiinnitä noita ankkureita lujasti, ellei meillä ole kyllin syvälle laskettuja perustuksia, jotta ne kestäisivät sellaiset syövyttävät vaikutukset, me joudumme kokemaan vaikeuksia.
Suurin turva, mikä meillä kirkossa on, on vahva, luja, sitoutunut, omistautunut ja todistava Melkisedekin pappeuden perusta.
Minulla on toimistossani kaksi pientä saviastiaa. Toinen on täynnä Kuolleestamerestä nostamaani vettä. Toisessa on Galileanjärven vettä. Ravistelen toisinaan jompaakumpaa pulloa varmistaakseni, ettei vesi ole vähentynyt. Niin tehdessäni ajatukseni siirtyvät näihin kahteen erilaiseen järveen. Kuollutmeri on tyhjä elämästä. Galileanjärvi on täynnä elämää ja muistoja Herran Jeesuksen Kristuksen tehtävästä.
Kaikkialla kirkossa on nykyään toisenkinlainen järvi. Puhun kunkin seurakunnan ja kunkin vaarnan tulevista vanhimmista. Kuvitelkaa mielessänne järveen vuolaasti virtaava joki. Ja ajatelkaa sitten pientä puroa, joka virtaa pois tuosta suvannosta puroa, joka edustaa niitä, jotka etenevät Melkisedekin pappeuteen. Tulevien vanhinten järvi kasvaa ja laajenee ja syvenee nopeammin kuin kukaan meistä pystyy täysin käsittämään.
On välttämätöntä, jopa ratkaisevan tärkeää, että tutkimme Aaronin pappeuden polkua, koska aivan liian moni poika horjuu, kompastuu ja sitten kaatuu etenemättä Melkisedekin pappeuden koorumeihin ja rapauttaa siten kirkon aktiivista pappeusperustaa ja rajoittaa rakastavien vaimojen ja kallisarvoisten lasten aktiivisuutta.
Mitä me johtajat voimme tehdä kääntääksemme tämän suuntauksen? Paikka, josta aloittaa, on Aaronin pappeuden virran yläjuoksu. On olemassa ikivanha kiinalainen sananlasku, jonka väitetään määrittelevän oikein ihmisen mielenterveyden. Henkilölle näytetään joki, joka virtaa suvantoon. Hänelle annetaan ämpäri, ja häntä pyydetään aloittamaan lammen tyhjennys. Jos hän ensiksi pyrkii patoamaan tehokkaasti lampeen virtaavan joen, hänet katsotaan tervejärkiseksi. Jos hän taas ei välitä lampeen virtaavasta vedestä, vaan yrittää tyhjentää lammen ämpäri kerrallaan, hänet määritellään hulluksi.
Piispa on ilmoituksen mukaan Aaronin pappeuden johtaja, ja hän on seurakuntansa pappien koorumin johtaja. Hän ei voi siirtää muille näitä Jumalalta saatuja tehtäviä. Hän voi kuitenkin jakaa vastuuta niille, joita kutsutaan koorumin neuvojiksi, miehille, jotka koskettavat poikien elämää.
Piispan neuvonantajat, muut seurakunnan virkailijat ja opettajat sekä erityisesti nuorten miesten isät ja äidit voivat olla mittaamattomaksi avuksi. Aaronin pappeuden koorumin johtokuntien antama apu voi myös olla tehokasta.
Tehtävämme on siis tämä: pelastaa jokainen nuori mies ja taata siten jokaiselle nuorelle naisellemme kelvollinen aviomies, vahvat Melkisedekin pappeuden koorumit ja lähetystyövoimat, jotka ovat harjaantuneita ja pystyviä suorittamaan sen, mitä Herra odottaa.
Viisas ensiaskel on se, että opastaa jokaisen diakonin hengelliseen tietoisuuteen sen kutsumuksen pyhyydestä, johon hänet on asetettu. Yhdessä seurakunnassa annettiin seuraava tehokas opetus paastouhrien keräämisestä.
Diakonit ja opettajat kävivät paastopäivänä seurakunnan jäsenten luona, niin että jokainen perhe saattoi tehdä lahjoituksen. Diakonit olivat hieman vastahakoisia, koska he joutuivat nousemaan tavallista aikaisemmin suorittaakseen tämän tehtävän.
Piispakunta sai innoitusta viedä linja-autollisen diakoneja ja opettajia kirkon huoltoaukiolle tänne Salt Lake Cityyn. Täällä he näkivät, kuinka puutteenalaiset lapset saivat uusia kenkiä ja muita vaatekappaleita. Täällä he näkivät, kuinka tyhjät korit täytettiin ruokatarvikkeilla. Rahaa ei käytetty. Lausuttiin yksi lyhyt toteamus: "Nuoret miehet, tätä teidän paastopäivänä keräämillänne rahoilla hankitaan ruokaa, vaatteita ja suojaa." Aaronin pappeuden nuoret miehet hymyilivät enemmän, astuivat reippaammin ja palvelivat alttiin mielin suorittaessaan tehtäviään.
Kysymys: Onko jokaiselle opettajaksi asetetulle annettu kotiopetustehtävä? Mikä tilaisuus valmistautua lähetystyöhön. Mikä etuoikeus oppia täyttämään velvollisuus. Poika kääntyy automaattisesti pois omasta itsestään huolehtimisesta, kun hänet asetetaan "valvomaan" toisia.
Entä sitten papit? Näillä nuorilla miehillä on tilaisuus siunata sakramentti, jatkaa kotiopetustehtäviään ja olla mukana pyhässä kastetoimituksessa.
Muistan, kuinka diakonina katselin, kun papit palvelivat sakramenttipöydässä. Eräällä Barry-nimisellä papilla oli ihana ääni, ja hän luki sakramenttirukoukset selvästi ääntäen ikään kuin olisi ollut puhekilpailussa. Muut seurakunnan jäsenet lausuivat hänelle kohteliaisuuksia hänen "kultaisesta äänestään". Luulen, että hän ylpistyi hieman. Eräs toinen seurakunnan pappi, Jack, oli kuulovammainen, mikä sai hänen äänensä kuulostamaan luonnottomalta. Me diakonit tirskuimme joskus, kun Jack siunasi sakramentin. En pysty käsittämään, kuinka me uskalsimme tehdä niin, koska Jackin kädet olivat kuin karhulla, ja hän olisi pystynyt rusentamaan kenet tahansa meistä.
Erään kerran kaunisääninen Barry ja takelteleva Jack määrättiin sakramenttipöytään yhdessä. Sakramenttilaulu laulettiin, nämä kaksi pappia mursivat leivän. Barry polvistui rukoilemaan, ja me suljimme silmämme. Mutta mitään ei tapahtunut. Pian me diakonit avasimme silmämme nähdäksemme, mikä aiheutti viivytyksen. Muistan aina kuvan Barrysta etsimässä kiivaasti pöydältä pientä valkoista korttia, johon sakramenttirukoukset oli painettu. Sitä ei löytynyt mistään. Mitä tehdä? Barryn kasvot muuttuivat vaaleanpunaisiksi ja sitten kirkkaanpunaisiksi, kun seurakunta alkoi katsoa häntä.
Silloin Jack tarttui karhumaisella kädellään Barryyn ja työnsi hänet hellästi takaisin penkkiin. Sitten hän polvistui itse pienelle jakkaralle ja alkoi rukoilla: "Oi Jumala, iankaikkinen Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä me pyydämme sinua siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat "1 Hän jatkoi rukousta, ja leipä jaettiin. Jack siunasi myös veden, ja se jaettiin. Millainen kunnioitus meissä diakoneissa heräsikään sinä päivänä Jackia kohtaan, joka, vaikka oli puhevammainen, oli opetellut pyhät rukoukset ulkoa! Myös Barry alkoi arvostaa uudella tavalla Jackia. Kestävä ystävyyssuhde oli syntynyt.
Piispakunnan ja Aaronin pappeuden koorumin neuvojien vaikutusta enemmän vaikuttaa koti. Vanhempien apu viisaasti käytettynä voi usein merkitä eroa menestyksen ja epäonnistumisen välillä. Äskettäin suorittamamme tutkimus paljastaa, että kodin vaikutus on tärkein tekijä päätettäessä lähetystyöhön lähtemisestä ja temppeliavioliitosta.
Tiedän vain kolme seurakuntaa, joissa on ollut täydet 48 pappia. Näitä seurakuntia johtivat Joseph B. Wirthlin, Alfred B. Smith ja Alvin R. Dyer. Lähes poikkeuksetta jokainen nuori mies suoritti lähetystyön ja solmi avioliiton temppelissä. Yksi heidän menestyksensä avain oli se, että he kutsuivat Aaronin pappeuden neuvojina palvelemaan miehiä, jotka olivat nuorille miehille malleja seurattaviksi. Ihannemalli on kotiin palannut lähetyssaarnaaja, suoraan lähetyskentältä ja todistuksen täyttämä, josta nuori Aaronin pappeuden haltija voi sanoa: "Siinä on mies, jota minä haluan seurata."
Patoamalla Aaronin pappeuden joen virtaamasta tulevien vanhempien suvantoon ratkaisemme useampia ongelmia kuin oivallammekaan. Varmistamme sen, että jokainen nuori mies lähtee todennäköisemmin lähetystyöhön ja solmii avioliiton temppelissä. Silloin ei ole epäsuhtaista määrää kelvollisia nuoria naisia, joilla on vain muutamia kelvollisia nuoria miehiä valittavana iankaikkiseksi kumppanikseen. Emme puhu pojasta. Puhumme aviomiehistä, isistä, isoisistä, oman perheensä patriarkoista. Laskekaamme Aaronin pappeuden nuorten miestemme alle luja perusta.
Älkäämme halveksiko kirkon aikuisia käännynnäisiä, jotka saavat Aaronin pappeuden, mutta joita ei aseteta vanhimman virkaan ajallaan. He liittyvät sitten veljiin, jotka jäävät epäaktiivisuuden suvantoon. On niitä vaarnoja ja seurakuntia, jotka ovat pelastaneet valtavat määrät hienoja miehiä, jotka ovat tunteneet jääneensä loukkuun lammikkoon ilman ulospääsytietä. Matkustellessani kirkossa pidin kirjaa niistä yksiköistä, jotka ovat saaneet näkemyksen tästä pelastushankkeesta. Kaikilla niillä oli samanlaisia kokemuksia. Ne olivat oppineet, että pelastustyö toteutuu parhaiten yksilö- ja seurakuntatasolla. Piispan on oltava mukana, sillä eikö hän ole seurakuntansa Aaronin pappeuden johtaja siinä kuin johtava ylipappikin?
Näin ratkaisevan tärkeään työhön on kutsuttava avuksi kelvollisia ja hyvin valmistautuneita opettajia. Veljet, tutkikaa tilannettanne rukoillen ja esittäkää sitten kutsu niille, jotka Herra on valmistanut astumaan palvelemaan ja pelastamaan. "Muistakaa, että sielut ovat kallisarvoiset Jumalan silmissä."2 Miettikää iloa, joka koituu vaimolle ja lapsille, kun isä näkee valon, muuttaa tapansa ja seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen jalanjälkiä.
Esimerkki todellisesta rakkaudesta ja innoitetusta opetuksesta on edesmenneen James Collierin elämä. Hän oli omien ponnistustensa kautta aktivoinut uudelleen suuren määrän veljiä Utahin Bountifulin seudulla. Veli Collier oli pyytänyt minua puhumaan niille, jotka oli nyt asetettu vanhimmiksi ja jotka olivat vaimoineen ja perheineen käyneet Suolajärven temppelissä ja saaneet siellä ne iankaikkiset liitot ja toimitukset, joita he olivat niin vakaasti tavoitelleet.
Tämän saavutuksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa näin ja tunsin sen rakkauden, joka Jimillä oli opettamiaan ja pelastamiaan kohtaan, ja sen rakkauden, joka heillä oli häntä kohtaan. Valitettavasti Jim Collier oli tuolloin sairaana terminaalivaiheessa, ja hän oli joutunut suostuttelemaan lääkäreitä päästämään hänet sairaalasta, jotta hän pääsi osallistumaan tähän viimeiseen tunnustuksen iltaan.
Kun Jim nousi puhujankorokkeelle, hänen kasvoilleen levisi leveä hymy. Hän ilmaisi tunteikkaasti rakkautensa ryhmää kohtaan. Yksikään silmä ei ollut kuiva. Veli Collier tokaisi: "Kaikki haluavat päästä selestiseen valtakuntaan, mutta kukaan ei halua kuolla päästäkseen sinne." Sitten Jim jatkoi ääntään madaltaen: "Minä olen valmis lähtemään, ja odotan toisella puolella tervehtiäkseni jokaista teistä, rakkaat ystäväni."
Jim palasi sairaalaan. Hänen hautajaisensa pidettiin vain vähän myöhemmin.
Täyttäessämme velvollisuuksiamme Aaronin pappeuden haltijoita, sekä nuoria että tulevia vanhimpia, kohtaan kehotan meitä muistamaan, että meidän ei tarvitse kulkea yksin. Voimme katsoa ylöspäin ja saada jumalallista apua. "Ihmistä itseään korkeamman voiman tunnustaminen ei millään muotoa alenna häntä. Jos hän uskossaan lukee hyvän tekemisen ja korkean tavoitteen häntä itseään korkeamman voiman ansioksi, hän kuvittelee kaltaisilleen korkeamman kohtalon ja jalommat ominaisuudet ja elpyy ja rohkaistuu olemassaolon taistelussa. Hänen täytyy etsiä uskoen, rukoillen ja toivoen löytävänsä. Yksikään sellainen vilpitön, rukouksentäyteinen pyrkimys ei jää palkitsematta se on uskon filosofian koko sisältö."3 Niin opetti presidentti Stephen L. Richards.
Säe ihastuttavasta näytelmästä Kuningas ja minä antaa meille rohkaisua työssämme. Siamin kuningas makaa kuolinvuoteellaan. Hänen luonaan on Anna, hänen englanninopettajansa, jonka poika kysyy äidiltään: "Oliko hän niin hyvä kuin olisi voinut olla?" Anna vastaa haikeasti: "En tiedä, onko kukaan ihminen ollut koskaan niin hyvä kuin olisi voinut olla mutta tämä yritti [todella]."4
Profeetta Joseph julisti: "Onni on olemassaolomme päämäärä ja tarkoitus, ja se tulee olemaan sen päätöksenä, jos kuljemme siihen johtavaa polkua; ja tämä polku on hyve, rehtiys, uskollisuus, pyhyys ja kaikkien Jumalan käskyjen pitäminen."5
Vaeltakaamme näitä selvästi merkittyjä polkuja. Apunamme sen tekemisessä voimme noudattaa maailman lyhintä saarnaa. Se on tavallisessa liikennemerkissä. Se kuuluu: "Pysy oikealla."
Tämän neuvon löysi ja sitä noudatti Joe, jota oli pyydetty nousemaan aamukuudelta ja viemään vammainen lapsi viidenkymmenen mailin päähän sairaalaan. Häntä ei haluttanut tehdä sitä, mutta hän ei osannut kieltäytyäkään. Nainen kantoi lapsen autoon ja pani hänet istumaan kuljettajan viereiselle paikalle mutisten kiitoksia kyyneltensä läpi. Joe sanoi, että kaikki kyllä järjestyisi, ja ajoi nopeasti pois.
Kun oli ajettu mailin verran, lapsi kysyi ujosti: "Sinä olet Jumala, etkö olekin?"
"Enpä taida olla, nuori mies", vastasi Joe.
"Ajattelin, että sinä olet varmaan Jumala", sanoi lapsi. "Kuulin, kuinka äiti rukoili vuoteeni vieressä ja pyysi Jumalaa auttamaan, niin että pääsisin sairaalaan ja voisin tulla terveeksi ja leikkiä toisten poikien kanssa. Oletko sinä Jumalalla töissä?"
"Olen kai joskus", sanoi Joe, "mutta en säännöllisesti. Taidanpa ruveta tekemään Hänelle paljon enemmän töitä tästä lähtien."
Veljeni, rupeatteko te? Rupeanko minä? Rupeammeko me? Rukoilen nöyrästi mutta silti vakavasti, että rupeamme.
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
VIITTEET
1. Moro. 4:3.
2. LK 18:10.
3. Conference Report, lokakuu 1937, s. 35, 38.
4. Richard Rodgers ja Oscar Hammerstein II, Kuningas ja minä, (n.p. Williamson Music, Inc., 1951).
5. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, koonn. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 254.
Previous
