Taivaan ikkunoiden avaaminen Presidentti James E. Faust toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Kymmenysten maksaminen on periaate, joka on olennainen henkilökohtaiselle onnelle ja kirkon jäsenten, niin rikkaiden kuin köyhienkin, hyvinvoinnille kaikkialla maailmassa. On aina suunnattoman suuri tehtävä tulla tälle puhujakorokkeelle. Teen sen nöyränä. Rukoilen, että te voitte Hengen avulla ymmärtää kaiken, mitä minulla on sanottavana. Haluan puhua taivaan ikkunoiden avaamisesta. Poikaiässä sain suurenmoisen uskon ja uhrauksen oppitunnin, kun työskentelin isoisäni maatilalla 1930-luvun ankaran taloudellisen laman aikana. Maatilan verojen maksaminen oli myöhässä, eikä isoisällä, kuten ei monilla muillakaan, ollut rahaa. Maassa oli kuivuus, ja lehmiä ja hevosia kuoli ruohon ja heinän puutteeseen. Eräänä päivänä olimme korjaamassa sitä vähäistä heinää, joka pellolla oli. Isoisä käski meitä viemään kärryt pellon kulmaan, jossa oli paras heinäkasa, täyttämään kärryt niin täyteen kuin pystyimme ja viemään heinät kymmenystoimistoon hänen kymmenyksikseen luontaistuotteina. Ihmettelin, kuinka isoisä saattoi käyttää heinää kymmenysten maksuun, kun muutamat lehmät, joiden antamasta ravinnosta olimme riippuvaisia, saattoivat nähdä nälkää. Asetin jopa kyseenalaiseksi sen, odottaako Herra häneltä niin suurta uhrausta. Lopulta ihmettelin isoisän suurta uskoa siihen, että Herra jotenkin pitäisi kaikesta huolta. Uskon perintö, jonka hän välitti jälkeläisilleen, oli paljon enemmän kuin raha, koska hän iskosti lastensa ja lastenlastensa mieliin, että ennen kaikkea hän rakasti Herraa ja Hänen pyhää työtään enemmän kuin ajallisia asioita. Hänestä ei koskaan tullut varakasta, mutta hän kuoli sovussa Herran ja itsensä kanssa. Opin lisää kymmenysten hengestä presidentti Henry D. Moylelta, joka asui seurakunnassani, kun palvelin nuorena piispana. Eräässä kymmenysselvityksessä presidentti Moyle tuli sisään ja ilmoitti: "Piispa, tässä ovat täydet kymmenykset ja vähän enemmänkin, koska siten meitä on siunattu." Kymmenysten maksaminen on periaate, joka on olennainen henkilökohtaiselle onnelle ja kirkon jäsenten, niin rikkaiden kuin köyhienkin, hyvinvoinnille kaikkialla maailmassa. Kymmenysten maksaminen on uhrauksen periaate, ja se on avain taivaan ikkunoiden avaamiseen. Alkeisyhdistyksessä opettelin ulkoa kymmenysrunon: "Kymmenysten maksamiseen kerron säännön tarkan: kun markkoja saan kymmenen, niin annan niistä markan." Mutta en ymmärtänyt sitä täysin ennen isoisän ja presidentti Henry D. Moylen opetuksia. Kymmenysten laki on yksinkertainen: me maksamme kymmenennen osan vuotuisista henkilökohtaisista ansioistamme.1 Ensimmäinen presidenttikunta on tulkinnut ansioiden tarkoittavan tuloja.2 Mitä 10 prosenttia meidän henkilökohtaisista tuloistamme merkitsee, on meidän ja Luojamme välinen asia. Ei ole olemassa kirjaimellisia sääntöjä. Niin kuin eräs käännynnäinen Koreassa kerran sanoi: "Kymmenysten suhteen ei ole väliä sillä, oletko rikas vai köyhä. Maksat 10 prosenttia, eikä sinun tarvitse olla häpeissäsi, vaikka et olisi ansainnutkaan kovin paljon. Jos ansaitset paljon, maksat 10 prosenttia. Jos ansaitset aivan vähän, maksat silloinkin 10 prosenttia. Taivaallinen Isä rakastaa sinua sen vuoksi. Voit pitää pääsi ylpeänä pystyssä."3 Miksi jäseniä kaikkialla maailmassa, joista monilla ei ole ehkä tarpeeksi päivittäisiin tarpeisiinsa, tulee kannustaa pitämään Herran antama kymmenysten laki? Presidentti Hinckley sanoi Cebussa Filippiineillä, että jos jäsenet "jotka elävät köyhyydessä ja kurjuudessa ­ ­ ottavat evankeliumin vastaan ja elävät sen mukaisesti sekä maksavat kymmenyksensä ja uhrinsa, vaikka ne olisivat vähäisetkin, ­ ­ heillä tulee olemaan riisiä kupeissaan ja vaatteita yllään ja katto päänsä päällä. En näe mitään muuta ratkaisua."4 Jotkut saattavat tuntea, ettei heillä ole varaa maksaa kymmenyksiä, mutta Herra on luvannut, että Hän valmistaa meille mahdollisuuden pitää kaikki Hänen käskynsä.5 Kymmenysten maksamiseen tarvitaan aluksi suurta uskoa, mutta kuten Jeesus on sanonut: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville [opista]."6 Me opimme kymmenyksistä maksamalla niitä. Itse asiassa uskon, että meidän on mahdollista murtautua ulos köyhyydestä siten, että uskoen annamme Herralle takaisin osan siitä vähästä, mitä meillä on. Kirkon jäsenet, jotka eivät maksa kymmenyksiään, eivät menetä jäsenyyttään, he menettävät vain siunauksia. Malakian kautta Herra kysyy: "Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? ­ ­ 'Mitä me sinulta riistämme?' te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!"7 Jos me luotamme Herraan, Hän avaa meille "taivaan ikkunat", kun me annamme takaisin Hänelle kymmenesosan, jota Hän meiltä pyytää. Hänen lupauksensa on varma: "Vuodata[n] teille siunausta, niin ettei ole kylliksi tilaa oleva sen vastaan ottamiseksi."8 Vaikka kymmenyksiin liittyy sekä ajallisia että hengellisiä siunauksia, ainoa uskollisille annettu ehdoton lupaus on: "Teillä on oleva iankaikkisuuden rikkaudet."9 Presidentti Heber J. Grant asetti tämän oikeaan yhteyteen sanoessaan: "Vauraus tulee niille, jotka noudattavat kymmenysten lakia. Kun sanon vauraus, en ajattele asiaa pelkästään dollareina ja sentteinä. ­ ­ Se, mitä minä pidän todellisena vaurautena, ­ ­ on kasvamista Jumalan tuntemisessa ja todistuksessa ja voimassa elää evankeliumin mukaisesti ja innoittaa perhettämme tekemään samoin. Se on kaikkein todellisinta vaurautta."10 Sisar Yaeko Seki koki osan tästä kallisarvoisesta lupauksesta. Hän kirjoittaa: "Perheeni ja minä vietimme päivää jylhässä vuoristossa sijaitsevassa kansallispuistossa Japanissa. ­ ­ Odotin neljättä lastamme ja tunsin itseni melko väsyneeksi, joten kävin pitkälleni puiden katveeseen. ­ ­ Aloin pohtia taloudellisia vaikeuksiamme. Sydämeni tuli surulliseksi, ja purskahdin kyyneliin. 'Herra, me maksamme täysiä kymmenyksiä. Me olemme uhranneet hyvin paljon. Milloin taivaan akkunat avataan meille ja taakkamme kevennetään?' Rukoilin kaikesta sydämestäni. Sitten käännyin katsomaan aviomiestäni ja lapsiani, jotka leikkivät ja nauroivat yhdessä. ­ ­ Yhtäkkiä Henki todisti minulle, että siunaukseni olivat runsaat ja että perheeni oli suurin siunaus, mitä taivaallinen Isä voisi minulle antaa."11 Taivaan ikkunat on avattu monille meistä, joten me emme pidä kymmenyksiä uhrina, vaan pikemminkin siunauksena ja jopa etuoikeutena. Yksi suurista siunauksista, joka tämän kirkon jäsenillä on, on kokoontua yhteen piispansa kanssa kerran vuodessa, selvittää kymmenyksensä ja raportoida, että heidän maksamistaan lahjoituksista muodostuu kymmenesosa. Tämä kokemus on suuri siunaus myös piispoille. Muistan seurakunnastamme erään miehen, jolla oli suuri perhe. Hänellä oli tapana ottaa kaikki lapsensa mukaansa, kun hän tuli kymmenysselvitykseen, ja pyytää jokaista lasta nuorimmasta alkaen raportoimaan piispalle, muodostavatko heidän lahjoituksensa kymmenesosan heidän ansioistaan. Kun kaikki lapset olivat raportoineet, hänellä oli tapana raportoida vaimonsa ja perheensä puolesta. Tämä perhe sai runsaita siunauksia uskollisuutensa takia. Voitte olla varmoja siitä, että tämän kirkon kymmenyksistä huolehditaan niin kuin profeetta Joseph Smithille vuonna 1838 annetussa ilmoituksessa on esitetty. Opin ja Liittojen Kirjan luvussa 120 mainitut kahdeksantoista kirkon johtajaa kokoontuvat yhdessä huolehtimaan näistä pyhistä varoista. Ne meistä, jotka istuvat tuossa neuvostossa, tietävät, että tämä pyhä velvollisuus tehdään sopusoinnussa Herran oman äänen kanssa, jonka Hän heille ilmoittaa.12 Presidentti Hinckley on ilmoittanut useamman temppelin rakentamisesta kuin koskaan historian aikana on ollut. Temppelien tarve kaikkialla maailmassa on suuri, koska ne ovat hengellisiä turvapaikkoja. Ne, jotka käyvät temppelissä, voivat löytää suojaa Saatanaa vastaan ja hänen haluaan vastaan tuhota heidät ja heidän perheensä. Niille kirkon jäsenille, jotka elävät kirkon syrjäisissä yhteisöissä ja jotka haluavat saada temppelin keskuuteensa, ehdottaisin, että te ensin osoittaisitte uskonne maksamalla kymmenyksenne, niin että olette kelvollisia saamaan temppelin siunaukset. Kuten Herra ilmoitti kirkon vanhimmille Kirtlandissa: "Katso, nyt sanotaan 'tänä päivänä' Ihmisen Pojan tulemiseen asti, ja totisesti tämä on uhripäivä ja minun kansani kymmenysten päivä."13 Herra puhuu lahjoituksista monikossa. Kelvollisuuden ehtona Hän odottaa meidän maksavan kymmenyksemme sekä paastouhrimme auttaaksemme köyhiä ja puutteenalaisia. Mutta meillä on etuoikeus antaa muita lahjoituksia, ei niin että meitä määrättäisiin tai meitä sen perusteella arvioitaisiin tai meitä kirkollisesti ohjattaisiin niin tekemään. Näitä ovat lahjoitukset yleiseen lähetyssaarnaajarahastoon, humanitäärisen avun rahastoon sekä Mormonin Kirja -rahastoon. Meillä on etuoikeus lahjoittaa vapaaehtoisesti myös presidentti Hinckleyn ilmoittamien uusien temppelien rakentamiseen. Äskettäin sain nimettömän kirjeen henkilöltä, joka oli tehnyt huomattavan lahjoituksen kirkon yleiseen temppelirahastoon. Hän kirjoitti: "Päätin, että aina kun haluaisin käyttää rahaa itseeni, jättäisin sen tekemättä ja laittaisin rahat temppelirahastoon. Tämä tarkoitti sitä, etten käyttäisi rahaa uusiin vaatteisiin tai kenkiin, kirjoihin, kampaajalla käynteihin, kaulakoruihin tai mihinkään muuhun henkilökohtaiseen, ennen kuin olisin saavuttanut tavoitteeni. Ajattelin, että tämä olisi uhraus, mutta sen sijaan olen saanut iloa siitä. Se on ollut palkitseva ja tyydytystä tuottava kokemus." Profeetta Joseph Smith sanoi kerran: "Uskonnolla, joka ei vaadi kaiken uhraamista, ei ole milloinkaan riittävästi voimaa saada aikaan elämään ja pelastukseen johtavaa uskoa." Hän jatkoi: "Ne, jotka eivät tee uhrauksia, eivät voi nauttia tästä uskosta, koska ihmiset ovat riippuvaisia tästä uhrauksesta saadakseen tämän uskon."14 Meidän uskomme tekee lahjoituksistamme pyhiä. Äskettäin osallistuin oman seurakuntani sakramenttikokoukseen. Ennen kokouksen alkua muutamat ihmiset antoivat lahjoituskuoria piispakunnan jäsenille. He tulivat hymyillen ja iloisin kasvoin. Nämä kuoret sisälsivät heidän kymmenyksensä ja muut lahjoituksensa, jotka he maksoivat iloisesti nöyränä osoituksena kiitollisuudestaan Herran siunauksista. Tämä oli osoitus heidän uskostaan. Jumalan työ menee eteenpäin monissa maailman osissa ennenkokemattomalla tavalla, erityisesti maissa, joissa elintaso ei ole korkealla ja joissa uudet jäsenet vasta opettelevat uskon periaatetta sekä sitä, kuinka se liittyy siunauksiin. Tämän kirkon uskolliseen jäsenyyteen vaaditaan uhrausta ja pyhittäytymistä. Se tarkoittaa sitä, että maailmallisten ilojen ja maallisen omaisuuden ei pidä olla ensisijaisena tavoitteenamme elämässä, koska iankaikkisen elämän lahjan saamiseen vaaditaan halukkuutta uhrata kaikki, mitä meillä on ja mitä me olemme. Vanhan testamentin aikaan Herra lähetti ruton Israeliin, ja monet kuolivat. Hän käski Daavidia uhraamaan uhrin jebusilaisen Araunan puimatantereella. Daavid meni tapaamaan Araunaa, ja saadessaan tietää, miksi Daavid oli tullut hänen luokseen, Arauna lupasi avokätisesti antavansa hänelle mitä tahansa uhraamiseen tarvittiin. Daavid vastasi syvällisesti: "Ei, minä ostan sinulta kaiken täydestä hinnasta. Minä en uhraa Herralleni ja Jumalalleni ilmaiseksi saatuja polttouhreja."15 Hän osti puimatantereen, uhrasi uhrin ja vitsaus lakkasi. Omana aikanamme meidän ympärillämme on kyllästymiseen asti niin monenkaltaisen väkivallan, pahuuden ja syntisyyden ruttoa. Niillä, jotka pitävät tekemänsä liitot ja maksavat kymmenyksensä ja uhrinsa, on jonkin verran lisäsuojaa näitä nykyajan myrkyllisiä pahuuden muotoja vastaan. Mutta tämä suoja ei tule ilmaiseksi saaduin uhrauksin. Minä sanon tämän, koska maailman uskonnollinen suuntaus on selvä. Jos jotain voi saada halvalla, ilman vaivannäköä tai uhrausta, ihmisillä ei ole mitään sen saamista vastaan. Sitä vastoin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa jäsenyyden siunaukset vaativat sekä vaivannäköä että uhrausta. Siunausten saamiseen vaaditaan kymmenysten ja uhrien maksamista. Uskontomme ei ole "Vain sunnuntaisin" -uskontoa. Se vaatii esimerkillistä käytöstä ja ponnistelua jokaisena viikonpäivänä. Siihen kuuluu tehtävien vastaanottaminen ja uskollinen palveleminen noissa tehtävissä. Se tarkoittaa luonteenlujuutta, nuhteettomuutta ja rehellisyyttä Herraa ja lähimmäisiämme kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että meidän kotiemme täytyy olla turvan ja rakkauden paikkoja. Se merkitsee hellittämätöntä taistelua maailman paheiden pommitusta vastaan. Aika ajoin se tarkoittaa sitä, että on epäsuosittu ja poliittisesti epäkorrekti. Tunnen itseni kunnioitetuksi ja etuoikeutetuksi sen takia, että minulla on pieni osa tässä pyhässä työssä. Tämä on suurenmoista laajan hengellisen kädenojennuksen aikaa kaikkialla maailmassa. Sitä on ihmeellistä katsella. Se on Jumalan työtä. Sitä johtaa tämän kirkon pää, joka on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Presidentti Gordon B. Hinckley on Hänen profeettansa, näkijänsä ja ilmoituksensaajansa. Minä uskon, että presidentti Hinckleyn innoitettu johtajuus siunaa koko ihmiskuntaa. Perimmäisen uhrin antoi itse Vapahtaja, kun Hän antoi oman elämänsä. Se saa meidät kaikki miettimään, kuinka monta veripisaraa vuodatettiin minun tähteni. Minä todistan, että Jeesus on Kristus, Jumalan pyhä Poika, sielujemme parantaja, meidän Vapahtajamme ja ihmiskunnan Lunastaja. Tästä todistan Hänen, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Ks. LK 119:4. 2. Ks. Church Handbook of Instructions, Book 1: Stake Presidencies and Bishoprics, s. 134. 3. Kirje Soulin lähetyskentän johtajalta D. Brent Clementiltä Koreasta, 1981. 4. "Inspirational Thoughts", Ensign, elokuu 1997, s. 7. 5. Ks. 1. Ne. 3:7. 6. Joh. 7:17. 7. Mal. 3:8. 8. 3. Ne. 24:10; ks. myös Mal. 3:10. 9. LK 38:39. 10. G. Homer Durham (toim.), Gospel Standards, s. 59. 11. Yaeko Seki, "Taivaan akkunat", Valkeus, maaliskuu 1992, s. 17. 12. Ks. LK 120. 13. LK 64:23. 14. Lectures of Faith, s. 69­70. 15. 2. Sam. 24:24.