Pieniä temppeleitä ­ suuria siunauksia Vanhin David E. Sorensen seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta Pelkän temppelin olemassaolon pitäisi muistuttaa meitä solmimistamme liitoista, rehellisyyden tarpeesta ja siitä, ettei Jumala ole koskaan kaukana. Vanhin Maxwell, olet suuri aarre kirkolle ja siunaus koko maailmalle. Jumala siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Veljet ja sisaret, on pelottava kokemus seisoa edessänne. Kun kasvoin, perheeni asui karjatilalla eteläisessä keski-Utahissa, ja istuin paljon satulassa kootessani karjaa ja hoitaessani sitä. Minun on tunnustettava, että syvällä sisimmässäni väistelisin juuri nyt paljon mieluummin raivoavaa härkää kuin olisin puhumassa täällä tänään. Tiedän kuitenkin olevani ystävien seurassa, ja uskon koko sydämestäni sen työn tärkeyteen, jota olemme tekemässä. Kirkon alkuaikoina, jolloin jäseniä oli vain muutama, profeetta Joseph Smith sanoi ryhmälle miehiä: "Ette tiedä tämän kirkon päämääristä ja valtakunnasta sen enempää kuin vauva äitinsä sylissä. Ette käsitä sitä ­ ­. Näette täällä tänä iltana vain pienen kourallisen pappeutta, mutta tämä kirkko täyttää aikanaan Pohjois- ja Etelä-Amerikan ­ se täyttää maailman." (Wilford Woodruffin lainaamana julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1898, s. 57.) Alamme nähdä tuon profetian osittaisen täyttymisen. Kirkon jäsenmäärä on kasvanut ympäri maailman, ja samoin on kasvanut temppelien tarve. Presidentti Hinckley sanoi kolmetoista vuotta sitten: "Temppeleissä tehtävää pyhää ja tärkeätä työtä täytyy jouduttaa, ja jotta se olisi mahdollista, temppelit täytyy viedä lähemmäksi ihmisiä, niin että heidän ei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja päästäkseen temppeliin" ("Riemuitkaa tästä suuresta temppelien rakentamisen ajasta", konferenssiraportti 155. puolivuotiskonferenssista, Valkeus, 1986, s. 44). Saanen esittää teille joitakin lukuja, jotka osoittavat, kuinka pitkälle kirkko on edistynyt yrittäessään tuoda temppelit lähemmäksi ihmisiä: Vuonna 1900 oli vain neljä toiminnassa olevaa temppeliä ­ ja ne kaikki olivat Utahin osavaltiossa. Seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana, vuodesta 1900 vuoteen 1950, vihittiin neljä uutta temppeliä, joten niitä oli yhteensä kahdeksan. Niinpä vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla kirkko rakensi noin yhden temppelin vuosikymmenessä. Kolmessakymmenessä vuodessa, vuodesta 1951 vuoteen 1980, rakennettiin yksitoista temppeliä, ja kokonaismäärä nousi yhdeksääntoista. Tahti oli kiivaampi, mutta vieläkin oli monia jäseniä, joille käynti temppelissä merkitsi vuosien säästämistä ja pitkää matkaa. 1980-luvulla kirkko aloitti intensiivisemmän temppelien rakentamisen, ja vuoteen 1997 mennessä oli vihitty käyttöön 32 temppeliä eli noin kaksi vuodessa. Nyt kirkko on astunut historiansa innokkaimpaan temppelien rakentamisen aikakauteen. Vuonna 1998 on vihitty kaksi temppeliä, viisitoista temppeliä on rakenteilla ja niiden lisäksi kahtakymmentäkuutta temppelitonttia valmistellaan rakennustöiden aloittamista varten. Näiden neljänkymmenenkolmen temppelin sekä tällä hetkellä toimivien temppelien yhteislukumäärä nousee yhdeksäänkymmenenneljään. Tämä on tavaton siunaus meille kirkon jäsenille. Vanhassa testamentissa kuvataan näiden pyhien paikkojen rakentamisesta aiheutuvaa iloa: "He ylistivät ja kiittivät Herraa ­ ­. Ja kansa kohotti suuren riemuhuudon ja ylisti Herraa siitä, että temppelin perustus oli saatu lasketuksi." (Esra 3:11; ks. myös jakeet 10, 12, 13.) Kun seuraan näiden uusien temppeleiden rakentamista, uskon, että meilläkin on tilaisuus ylistää Herraa ja itkeä ilosta. Kun näemme sen lisääntyneen päättäväisyyden, jolla presidentti Hinckley ja muut ovat rakentamassa uusia temppeleitä, me voimme pysähtyä kysymään itseltämme, miksi temppelit ovat niin tärkeitä. Kirkkoon kuulumattomat eivät ehkä todellakaan ymmärrä eroa tavanomaisten kokoushuoneidemme, joita on monia tuhansia, ja näiden hyvin merkittävien rakennusten välillä, joita sanomme temppeleiksi. Presidentti Hinckley selitti eron tällä tavoin: "Nämä ainutlaatuiset ja ihmeelliset rakennukset ja niissä tehdyt toimitukset edustavat jumalanpalveluksemme korkeinta tasoa. Nämä toimitukset ovat teologiamme syvällisimpiä ilmauksia." ("Lähetyskentistä, temppeleistä ja huoneenhallituksista", Valkeus, tammikuu 1996, s. 56.) Toisin sanoen temppelit ovat hyvin tärkeitä meille siitä syystä, että ne auttavat meitä ilmaisemaan teologiamme ytimen, pyrkimyksemme Kristuksen luo. Temppelit tekevät tämän ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin ne muistuttavat meitä vertauskuvallisesti ja kirjaimellisesti Kristuksesta ja Hänen Isästään ja opettavat heistä. Me tiedämme, että Kristus vietti tärkeimmät palvelutyönsä hetket Jerusalemin temppelissä (ks. Joh. 7, 8; Matt. 21­23; Mark. 11­12; Luuk. 20) ja käytti toistuvasti temppelin vertauskuvallisuutta opetuksissaan verraten usein itseään temppelipalveluksessa käytettyihin vertauskuviin kuten valoon ja veteen (ks. esim. Joh. 7:38; 8:12). Temppelipalvelukseemme tänä aikana sisältyy monia vertauskuvallisia viittauksia Kristukseen aina ulkopuolella olevista torneista, jotka suuntaavat mielemme kohti taivasta, valkoisiin vaatteisiin, joita käytämme temppelissä vertauskuvana siitä, että Ilmestyskirjan sanoin olemme "päässeet suuresta ahdingosta ­ ­ pesseet vaattee[mme] ja valkaisseet ne Karitsan veressä" (Ilm. 7:14). Temppelit ovat jatkuva fyysinen muistutus Isän armosta ja hyvyydestä. Tämä auttaa pyhien yhteisöjä vahvistumaan. Presidentti George Q. Cannon sanoi: "Jokainen peruskivi, joka lasketaan temppeliä varten, ja jokainen valmistunut temppeli ­ ­ vähentää Saatanan valtaa maailmassa ja lisää Jumalan ja jumaluuden valtaa" (Loganin temppelin kulmakiven laskemistilaisuudessa 19. syyskuuta 1877, Nolan Porter Olsenin lainaamana julkaisussa Logan Temple: The First 100 Years, s. 34). Temppelit ovat aina olleet vertauskuva Herran kasvojen edessä olemisesta. "Tehtäköön minulle pyhäkkö, niin minä asun teidän keskellänne", sanoi Herra. "Sen luona sinä saat kohdata minut, ja minä puhun sinulle." (2. Moos. 25:8, 22.) Jumalan läheisyys tulee osaksemme, kun palvelemme säännöllisesti Herran huoneessa. Me voimme tulla tuntemaan Hänet ja tuntea olevamme tervetulleita, "kotona" Hänen huoneessaan. Koska temppeleitä on niin monissa paikoin maailmaa, useammilla meistä on lähistöllä temppeli muistuttamassa Kristuksesta ja uhrista, jonka Hän antoi puolestamme. Pelkän temppelin olemassaolon pitäisi muistuttaa meitä solmimistamme liitoista, rehellisyyden tarpeesta ja siitä, ettei Jumala ole koskaan kaukana. Fyysisen läsnäolonsa ja ulkoisen vertauskuvallisuutensa lisäksi temppelit voivat innoittaa meitä tulemaan Kristuksen luo toisella tavalla ­ niiden toimitusten kautta, joita me niissä suoritamme. Kaikki temppelitoimitukset keskittyvät Jeesukseen Kristukseen ja Hänen jumalalliseen tehtäväänsä, ja ne kaikki suoritetaan Melkisedekin pappeuden valtuudella. Opin ja Liittojen Kirjan luvussa 84 sanotaan: "Ja ilman sen toimituksia ja pappeuden valtuutta jumalisuuden voimaa ei ilmaista ihmisille lihassa" (LK 84:21). Jokaisen toimituksen tarkoitus on ilmaista meille jotakin Kristuksesta ja suhteestamme Jumalaan. Vaikka jotkin temppelin toimituksista, kuten iankaikkinen avioliitto, tuntuvat helpoilta ymmärtää, toiset vaativat huolellista ja pitkällistä hengellistä valmistautumista ennen kuin niiden täydellinen vaikutus selviää meille. Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille Paavali kuvaili tarvettamme saada Jumalan Henki, jotta ymmärtäisimme sitä, mikä on Jumalasta: "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille" (1. Kor. 2:12; ks. myös jakeet 11 ja 14). Kun Jumalan Henki auttaa meitä ymmärtämään ja tuntemaan Hänen meitä varten laatimaansa suunnitelmaa, me emme saa ainoastaan enemmän tietoa vaan myös suuremmassa määrin rauhaa ja myötätuntoa. Temppelitoimitukset tarjoavat myös tilaisuuden vahvistaa perheitämme, ja sitä tarvitaan todella tänä aikana. Voimaa saamme suorittamalla toimituksia sijaistyönä esivanhempiemme puolesta ja muodostamalla siten "yhdistävän siteen" vanhempien ja lasten välille (ks. LK 128:18). Temppelissä me voimme esimerkiksi suorittaa sijaiskasteen sellaisten esivanhempiemme puolesta, joilla ei ole ollut tilaisuutta kuulla evankeliumista kuolevaisen elämänsä aikana (ks. 1. Kor. 15:29). Japanissa seurasin, miten 21-vuotias mies otti vastaan evankeliumin. Kasteensa jälkeen hän oli ainoa kirkon jäsen perheessään. Hän teki sukututkimustyön kuolleen isoisänsä puolesta, niin että hän voisi suorittaa toimitukset sijaistyönä isoisänsä puolesta ja tehdä näin tämän hyväksi kirjaimellisesti jotakin sellaista, mitä isoisä ei voinut enää tehdä itse. Kun tämä nuori mies nousi kastealtaasta, hänellä oli kyyneleet silmissään. Hän sanoi: "Nyt tiedän ja tunnen, minulla on todistus, että en ole ainoa tämän kirkon jäsen suvussani." Nämä toimitukset vahvistivat hänen suhdettaan sukuunsa ja toivat uudenlaista ykseyttä hänen elämäänsä. Mantin temppelin vihkiäistilaisuudessa presidentti Lorenzo Snow rukoili: "Olkoon tämä pyhä temppeli heille kuin yksi taivaan porteista, joka avautuu suoralle ja kaidalle polulle, joka johtaa loputtomiin elämiin ja iankaikkiseen herruuteen" (Mantin temppelin vihkimistilaisuus, 21. toukokuuta 1888). Veljet ja sisaret, taivaan portit ovat avoinna meille ja Herra Jeesus Kristus pyytää meitä tulemaan luokseen. Todistan nöyrästi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.