Yleiskonferenssi
Sisaret Siionissa
Lokakuun 2020 yleiskonferenssi


Sisaret Siionissa

Te tulette olemaan keskeisenä voimana Israelin kokoamisessa ja Siionin kansan luomisessa.

Rakkaat sisareni, minulla on siunaus puhua tänä suurenmoisena aikana maailmanhistoriassa. Jokainen päivä vie meitä lähemmäksi sitä loistavaa hetkeä, jolloin Vapahtaja Jeesus Kristus tulee jälleen maan päälle. Tiedämme jotakin niistä kauheista tapahtumista, jotka edeltävät Hänen tulemistaan, mutta silti meidän sydämemme paisuu ilosta ja luottamuksesta tietäessämme myös niistä loistavista lupauksista, jotka täyttyvät ennen Hänen paluutaan.

Taivaallisen Isän rakkaina tyttärinä ja Herran Jeesuksen Kristuksen tyttärinä Hänen valtakunnassaan1 teillä on ratkaisevan tärkeä osa tulevina suurina aikoina. Tiedämme, että Vapahtaja tulee kansan luo, joka on koottu ja jota on valmistettu elämään, kuten ihmiset elivät Henokin kaupungissa. Ihmiset siellä olivat yhtä uskossa Jeesukseen Kristukseen, ja heistä oli tullut niin puhtaita, että heidät otettiin ylös taivaaseen.

Tässä Herra kuvaa sitä, mitä tapahtuisi Henokin kansalle ja mitä tulee tapahtumaan tänä viimeisenä aikojen täyttymisen taloudenhoitokautena:

”Ja tulee päivä, jolloin maa saa levätä, mutta ennen sitä päivää taivaat pimenevät ja pimeyden verho peittää maan; ja taivaat järkkyvät ja myös maa; ja suuria ahdinkoja on ihmislasten keskuudessa, mutta kansani minä varjelen;

ja vanhurskautta minä lähetän alas taivaasta; ja totuutta minä lähetän maasta todistamaan Ainosyntyisestäni, hänen kuolleista ylösnousemisestaan, niin, sekä kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta; ja vanhurskauden ja totuuden minä annan vyöryä yli maan kuin tulva kootakseni valittuni maan neljältä ilmansuunnalta paikkaan, jonka minä valmistan, pyhään kaupunkiin, jotta kansani vyöttäisi kupeensa ja odottaisi minun tulemiseni aikaa; sillä siellä on minun majani, ja sitä kutsutaan Siioniksi, Uudeksi-Jerusalemiksi.

Ja Herra sanoi Henokille: Silloin sinä ja koko sinun kaupunkisi kohtaatte heidät siellä, ja me otamme heidät huomaamme, ja he näkevät meidät; ja me lankeamme heidän kaulaansa, ja he lankeavat meidän kaulaamme, ja me suutelemme toisiamme;

ja siellä on minun asuinsijani; se on oleva Siion, joka tulee esiin koko luomakunnasta, jonka minä olen tehnyt; ja maa saa levätä tuhannen vuoden ajan.”2

Te sisaret, teidän tyttärenne, pojan- ja tyttärentyttärenne sekä naiset, joita olette hoivanneet, tulette olemaan hyvin tärkeässä asemassa luotaessa niiden ihmisten yhteisöä, jotka yhtyvät loistavaan työhön Vapahtajan kanssa. Te tulette olemaan keskeisenä voimana Israelin kokoamisessa ja sen Siionin kansan luomisessa, joka asuu rauhassa Uudessa-Jerusalemissa.

Herra on profeettojensa välityksellä antanut teille lupauksen. Apuyhdistyksen varhaisina aikoina profeetta Joseph Smith sanoi sisarille: ”Jos elätte etuoikeuksienne mukaisesti, mikään ei voi estää enkeleitä työskentelemästä kanssanne.”3

Tuo suurenmoinen mahdollisuus on teidän ulottuvillanne, ja teitä valmistetaan siihen.

Presidentti Gordon B. Hinckley sanoi:

”[Te sisaret] ette ole toisarvoisella sijalla Isän suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi onneksi ja hyvinvoinniksi. Te olette tuon suunnitelman ehdottoman välttämätön osa.

Ilman teitä suunnitelma ei voisi toimia. Ilman teitä koko ohjelma raukeaisi tyhjiin. – –

Jokainen teistä on Jumalan tytär, jolla on jumalallinen syntyperä.”4

Nykyinen profeettamme, presidentti Russell M. Nelson on antanut tämän kuvauksen tehtävästä, joka teillä on valmistauduttaessa Vapahtajan tulemiseen:

”Olisi mahdotonta mitata vaikutusta, joka – – naisilla on paitsi perheisiin myös Herran kirkkoon vaimoina, äiteinä ja isoäiteinä, sisarina ja täteinä, opettajina ja johtajina ja etenkin esikuvina uskosta ja sen hartaina puolustajina.

Se on ollut totta jokaisella evankeliumin taloudenhoitokaudella Aadamin ja Eevan ajoista lähtien. Silti tämän taloudenhoitokauden naiset eroavat kaikkien muiden taloudenhoitokausien naisista, koska tämä taloudenhoitokausi on erilainen kuin mikään toinen. Tämä erilaisuus tuo sekä etuoikeuksia että vastuita.”5

Tämä taloudenhoitokausi on erilainen siinä, että Herra johtaa meitä valmistautumaan ollaksemme kuten Henokin kaupunki. Hän on kuvaillut apostoliensa ja profeettojensa välityksellä, mitä tähän muuttumiseen Siionin kansaksi sisältyy.

Vanhin Bruce R. McConkie opetti:

”[Henokin aika] oli jumalattomuuden ja pahuuden aikaa, pimeyden ja kapinoinnin aikaa, sodan ja hävityksen aikaa, aikaa, joka johti maan puhdistamiseen vedellä.

Henok oli kuitenkin uskollinen. Hän näki Herran ja puhui Hänen kanssaan ’kasvoista kasvoihin’, niin kuin mies puhuu toisen kanssa (Moos. 7:4). Herra lähetti hänet julistamaan parannusta maailmalle ja antoi hänelle käskyn ’kastaa Isän ja Pojan, hänen, joka on täynnä armoa ja totuutta, sekä Pyhän Hengen nimeen, hänen, joka todistaa Isästä ja Pojasta’ (Moos. 7:11). Henok teki liittoja ja kokosi seurakunnan tosi uskovista, joista kaikista tuli niin uskollisia, että ’Herra tuli asumaan kansansa kanssa, ja se asui vanhurskaudessa’, ja heitä siunattiin korkeudesta. ’Ja Herra kutsui kansaansa Siioniksi, koska sillä oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä’ (Moos. 7:18). – –

Sen jälkeen kun Herra oli nimittänyt kansansa Siioniksi, pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että Henok ’rakensi kaupungin, jota kutsuttiin Pyhyyden kaupungiksi eli Siioniksi’; ja ’Siion otettiin ylös taivaaseen’, missä ’Jumala otti sen ylös omaan huomaansa; ja siitä lähtien sanottiin: Siion on kadonnut’ (Moos. 7:19, 21, 69). – –

Tämä sama Siion, joka otettiin ylös taivaaseen, on palaava – –, kun Herra tuo jälleen takaisin Siionin ja sen asukkaat tulevat liittymään Uuteen-Jerusalemiin, joka silloin perustetaan.”6

Jos mennyt aika on johdantoa, niin Vapahtajan tulemisen aikaan tyttäret, jotka ovat syvästi sitoutuneita Jumalan kanssa solmimiinsa liittoihin, tulevat olemaan enemmän kuin puolet niistä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan Hänet, kun Hän tulee. Mutta olivatpa lukumäärät mitä tahansa, teidän osuutenne ykseyden luomisessa sen kansan keskuuteen, jota valmistetaan tuota Siionia varten, tulee olemaan paljon enemmän kuin puolet.

Kerron teille, miksi uskon, että niin tulee käymään. Mormonin kirjassa kerrotaan Siionin kansasta. Muistatte, että sen jälkeen, kun ylösnoussut Vapahtaja oli opettanut, rakastanut ja siunannut heitä, ”maassa [ei] ollut mitään kiistaa, Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä”7.

Kokemukseni on opettanut minulle, että taivaallisen Isän tyttärillä on lahja tyynnyttää kiistoja ja edistää vanhurskautta rakkaudellaan Jumalaa kohtaan ja Jumalan rakkaudella, jota he synnyttävät niissä, joita he palvelevat.

Näin sen nuoruudessani, kun pieni lähetysseurakuntamme kokoontui lapsuudenkodissani. Veljeni ja minä olimme ainoat Aaronin pappeuden haltijat, isäni ainoa Melkisedekin pappeuden haltija. Seurakunnan Apuyhdistyksen johtaja oli käännynnäinen, jonka aviomies ei pitänyt siitä, että hänen vaimonsa palveli kirkossa. Jäsenet olivat kaikki iäkkäitä sisaria, joilla ei ollut kodissaan pappeudenhaltijaa. Seurasin, kuinka äitini ja nuo sisaret vankkumatta rakastivat ja kohottivat toisiaan sekä huolehtivat toisistaan. Ymmärrän nyt, että minulle suotiin varhainen välähdys Siionista.

Uskollisten naisten vaikutusta koskeva opastukseni jatkui kirkon pienessä lähetysseurakunnassa Albuquerquessa New Mexicossa. Seurasin, kuinka seurakunnanjohtajan vaimo, piirinjohtajan vaimo ja Apuyhdistyksen johtaja ottivat lämpimästi vastaan jokaisen uuden tulijan ja käännynnäisen. Sinä sunnuntaina, jolloin lähdin Albuquerquesta havainnoituani siellä kahden vuoden ajan sisarten vaikutusta, kaupunkiin perustettiin ensimmäinen vaarna. Nyt Herra on asettanut sinne temppelin.

Seuraavaksi muutin Bostoniin, missä palvelin piirin johtokunnassa, joka johti pieniä lähetysseurakuntia kahden osavaltion alueella. Oli kiistoja, jotka useammin kuin kerran selvitettiin rakastavien ja anteeksiantavien naisten myötävaikutuksella heidän pehmittäessään ihmisten sydämiä. Sinä sunnuntaina, jolloin lähdin Bostonista, ensimmäisen presidenttikunnan jäsen perusti Massachusettsiin ensimmäisen vaarnan. Nyt siellä on temppeli – lähellä sitä paikkaa, jossa piirinjohtaja aikoinaan asui. Hän tuli aktiiviseksi kirkon toiminnassa, ja myöhemmin hänet kutsuttiin palvelemaan vaarnanjohtajana ja sitten lähetysjohtajana – uskollisen ja rakastavan vaimon vaikutuksen ansiosta.

Sisaret, teille on annettu siunaus olla Jumalan tyttäriä, joilla on erityisiä lahjoja. Te olette tuoneet mukananne elämään kuolevaisuudessa hengellisen kyvyn hoivata muita ja kohottaa heitä korkeammalle kohti rakkautta ja puhtautta, jotka tekevät heistä kelvollisia asumaan yhdessä Siionin yhteisössä. Ei ole sattumaa, että Apuyhdistyksessä – kirkon ensimmäisessä järjestössä, joka on tarkoitettu nimenomaan taivaallisen Isän tyttärille – tunnuslauseena on ”Rakkaus ei koskaan katoa”.

Aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta. Juuri usko Häneen ja Hänen äärettömän sovituksensa täydet vaikutukset tekevät teistä ja niistä, joita rakastatte ja palvelette, kelvollisia ylimaalliseen lahjaan elää kauan odotetun ja luvatun Siionin yhteisyydessä. Silloin te olette sisaria Siionissa, ja Herra ja ne, joita te olette siunanneet, rakastavat teitä henkilökohtaisesti.

Minä todistan, että te olette kansalaisia Herran valtakunnassa maan päällä. Te olette rakastavan taivaallisen Isän tyttäriä. Hän on lähettänyt teidät maailmaan antaen teille ainutlaatuisia lahjoja, joita te olette luvanneet käyttää muiden siunaamiseen. Lupaan teille, että Herra johdattaa teitä kädestä Pyhän Hengen avulla. Hän käy teidän kasvojenne edellä, kun autatte Häntä valmistamaan Hänen kansaansa tulemaan Hänen luvatuksi Siionikseen. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.