Yleiskonferenssi
Opetuksia kaivolla
Huhtikuun 2022 yleiskonferenssi


Opetuksia kaivolla

Me voimme kääntyä Vapahtajan puoleen saadaksemme voimaa ja parantumista, joiden avulla voimme tehdä kaiken, mitä meidät on lähetetty tänne tekemään.

Millainen ilo onkaan kokoontua teidän jokaisen kanssa tähän yleiskonferenssin naisten kokoukseen!

Minä vartuin New Yorkin osavaltion länsiosissa Yhdysvalloissa ja kävin kirkossa pienessä lähetysseurakunnassa reilun 30 kilometrin päässä kodistamme. Kun istuin pyhäkoululuokassa vanhan, vuokratun kappelimme pohjakerroksessa kahdestaan ystäväni Patti Jon kanssa, en olisi koskaan osannut kuvitella kuuluvani miljoonien naisten maailmanlaajuiseen sisarkuntaan.

Viisi vuotta sitten mieheni Bruce sairastui vakavasti, kun olimme palvelemassa siunattujen pyhien kanssa Euroopan itäisellä vyöhykkeellä. Palasimme kotiin, ja hän kuoli vain muutama viikko myöhemmin. Elämäni muuttui hetkessä. Surin ja tunsin itseni heikoksi ja haavoittuvaksi. Rukoilin Herraa ohjaamaan polkuani: ”Mitä Sinä haluat minun tekevän?”

Muutamaa viikkoa myöhemmin olin käymässä läpi postiani, kun erään kuvaston pieni kuva kiinnitti huomioni. Kun katsoin tarkemmin, tajusin, että se oli taiteilijan tulkinta samarialaisesta naisesta Jeesuksen kanssa kaivolla. Sillä hetkellä Henki puhui minulle selkeästi: ”Tätä sinun tulee tehdä.” Rakastava taivaallinen Isä kutsui minua tulemaan Vapahtajan luo ja oppimaan.

Haluaisin kertoa teille kolmesta opetuksesta, joita olen oppimassa, kun juon edelleen Hänen ”elävän veden” lähteestään1.

Ensiksi: Menneet ja nykyiset olosuhteemme eivät määritä tulevaisuuttamme

Sisaret, tiedän, että monet teistä tuntevat, kuten minä tunsin, epävarmuutta siitä, kuinka kohdata vaikeita haasteita ja menetyksiä – menetyksiä, koska elämänne ei suju toivomallanne, rukoilemallanne ja suunnittelemallanne tavalla.

Olivatpa olosuhteemme millaiset tahansa, meidän elämämme on pyhää ja sillä on merkitys ja tarkoitus. Jokainen meistä on Jumalan rakas tytär, ja olemme syntyneet jumalallisuus sielussamme.

Sovitusuhrillaan Vapahtajamme Jeesus Kristus on mahdollistanut sen, että me voimme puhdistua ja parantua, minkä ansiosta voimme täyttää tarkoituksemme maan päällä riippumatta perheenjäsenten valinnoista, siviilisäädystämme, fyysisestä tai henkisestä terveydestämme tai mistä tahansa muusta tilanteesta.

Ajatelkaa naista kaivolla. Millaista hänen elämänsä oli? Jeesus totesi, että naisella oli ollut viisi aviomiestä ja ettei hän ollut naimisissa sen miehen kanssa, jonka kanssa hän asui sillä hetkellä. Ja silti – huolimatta naisen elämän vaikeuksista – yksi Vapahtajan ensimmäisistä julistuksista siitä, että Hän on Messias, tuli juuri naiselle. Hän sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”2

Naisesta tuli voimallinen todistaja, joka julisti kaupunkinsa asukkaille, että Jeesus on Kristus. ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ’Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.’”3

Naisen menneet ja nykyiset olosuhteet eivät määrittäneet hänen tulevaisuuttaan. Hänen laillaan me voimme päättää kääntyä Vapahtajan puoleen tänään saadaksemme voimaa ja parantumista, joiden avulla voimme täyttää kaiken, mitä meidät on lähetetty tänne tekemään.

Toiseksi: Meissä on voima

Opin ja liittojen eräässä tutussa kohdassa kannustetaan, että naisten ja miesten ”tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta; sillä heissä on voima4.

Sisaret, meissä on voima saada aikaan paljon vanhurskautta!

Presidentti Russell M. Nelson on todistanut: ”Jokainen nainen ja jokainen mies, joka tekee liittoja Jumalan kanssa ja pitää nuo liitot ja joka osallistuu kelvollisena pappeuden toimituksiin, voi suoraan saada Jumalan voimaa.”5

Olen oppinut tietämään, että kun pyrimme pitämään kunniassa kasteessa ja pyhissä temppeleissä solmitut pyhät liitot, Herra siunaa meitä Hänen parantavalla, vahvistavalla voimallaan ja hengellisillä oivalluksilla ja heräämisillä, joita emme ole saaneet koskaan aiemmin6.

Kolmanneksi: ”Pienestä lähtee se, mikä on suurta”7

Vuorisaarnassa Jeesus opetti opetuslapsilleen: ”Te olette maan suola8 ja ”Te olette maailman valo9. Myöhemmin Hän vertasi taivaan valtakunnan kasvua hapatteeseen. ”Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.”10

  • Suola

  • Hapate

  • Valo

Jopa hyvin pieninä määrinä kukin vaikuttaa kaikkeen ympärillään. Vapahtaja kutsuu meitä käyttämään Hänen voimaansa, jotta olemme kuin suola, hapate ja valo.

Suola

On yllättävää, miten paljon ripaus suolaa vaikuttaa syömämme ruoan makuun. Silti suola on yksi edullisimmista ja yksinkertaisimmista ainesosista.

Toisessa kuninkaiden kirjassa kerrotaan pienestä tytöstä11, jonka syyrialaiset ottivat vangiksi ja josta tuli Syyrian sotajoukon päällikön Naamanin vaimon palvelija. Tämä tyttö oli kuin suola. Hän oli nuori, vailla maailmallista merkitystä, ja hänen elämänsä palvelijana vieraassa maassa ei selvästikään ollut sitä, mitä hän oli toivonut.

Hän lausui kuitenkin kaksi lausetta Jumalan voimalla ja todisti Naamanin vaimolle: ”Kunpa herrani pääsisi käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa! Se mies parantaisi hänet spitaalista.”12

Tytön lausumat uskon sanat välitettiin Naamanille, joka toimi tytön sanojen mukaan, jolloin hän parantui sekä fyysisesti että hengellisesti.

Keskitymme usein palvelijoihin, jotka taivuttelivat Naamanin peseytymään Jordanvirrassa, kuten profeetta Elisa oli käskenyt, mutta Naaman ei olisi edes ollut Elisan ovella ilman tätä pientä tyttöä.

Saatatte olla nuoria tai tuntea itsenne merkityksettömiksi, mutta te voitte olla suolana perheessänne, koulussa ja yhteisössänne.

Hapate

Oletteko koskaan syöneet happamatonta leipää? Kuinka kuvailisitte sitä? Tiivistä? Raskasta? Kovaa? Jos taikina sisältää pienenkin määrän hapatetta, se kohoaa, laajenee ja muuttuu kevyemmäksi ja pehmeämmäksi.

Kun kutsumme elämäämme Jumalan voimaa, me voimme korvata ”murheisen hengen”13 innoittavalla näkemyksellä, joka kohottaa muita ja tekee tilaa sydänten parantumiselle.

Hiljattain eräs ystäväni makasi vuoteessa jouluaamuna murheen murtamana. Hänen lapsensa anelivat häntä nousemaan ylös. Hän oli kuitenkin täynnä vireillä olevan avioeronsa aiheuttamaa tuskaa. Maatessaan vuoteessa nyyhkyttäen hän vuodatti sielunsa rukouksessa taivaalliselle Isälleen kertoen Hänelle epätoivostaan.

Kun hän päätti rukouksensa, Henki kuiskasi hänelle, että Jumala tunsi hänen tuskansa. Jumalan myötätunto häntä kohtaan valtasi hänet. Tämä pyhä kokemus antoi hyväksynnän hänen tuntemuksilleen ja antoi hänelle toivoa siitä, ettei hän murehtinut yksin. Hän nousi vuoteesta, meni ulos ja rakensi lastensa kanssa lumiukon korvaten aamun murheen naurulla ja ilolla.

Valo

Kuinka paljon valoa tarvitaan pimeyden lävistämiseen huoneessa? Yksi pieni säde. Ja tuo valonsäde pimeässä voi olla lähtöisin teissä olevasta Jumalan voimasta.

Vaikka saatatte tuntea olevanne yksin elämän myrskyjen raivotessa, te voitte loistaa valoa väärinymmärryksen, hämmennyksen ja epäuskon pimeyteen. Teidän Kristukseen uskomisen valonne voi olla vakaa ja varma ja johdattaa ympärillänne olevat turvaan ja rauhaan.

Sisaret, sydämet voivat muuttua ja ihmisten elämää voidaan siunata, kun tarjoamme ripauksen suolaa, lusikallisen hapatetta ja valon säteen.

Todistan, että Vapahtaja on suola elämässämme ja Hän kutsuu meitä maistamaan Hänen iloaan ja rakkauttaan14. Juuri Hän on hapate, kun elämämme on kovaa, ja antaa meille toivoa15 ja nostaa kuormaamme16 vertaansa vailla olevalla voimallaan ja lunastavalla rakkaudellaan17. Hän on valomme18, joka valaisee polkumme takaisin kotiin.

Rukoilen, että voimme tulla Vapahtajan luo, kuten nainen kaivolla, ja juoda Hänen elävää vettään. Samarialaisten tavoin voimme sitten julistaa: ”Nyt [me uskomme]. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”19 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.