Yleiskonferenssi
Riemuitkaa pappeuden avainten lahjasta
Huhtikuun 2024 yleiskonferenssi


Riemuitkaa pappeuden avainten lahjasta

Pappeuden avaimet hallitsevat sitä, kuinka Jumalan pappeutta voidaan käyttää Herran tarkoitusten toteuttamiseen ja kaikkien niiden siunaamiseen, jotka ottavat vastaan palautetun evankeliumin.

Rakkaat veljeni ja sisareni, tänään on historiallinen päivä presidentti Dallin H. Oaksille ja minulle. 40 vuotta sitten, 7. huhtikuuta 1984, meidät hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumiin.1 Olemme riemuinneet siitä lähtien aivan jokaisesta yleiskonferenssista, myös tästä. Meitä on jälleen kerran siunattu Hengen pyhällä vuodattamisella. Toivon, että tulevina kuukausina tutkitte toistuvasti tämän konferenssin puheita.

Kun synnyin2, kirkossa oli kuusi toiminnassa olevaa temppeliä – yksi St. Georgessa, yksi Loganissa, yksi Mantissa ja yksi Salt Lake Cityssä Utahissa sekä yksi Cardstonissa Albertassa Kanadassa ja yksi Laiessa Havaijissa. Kaksi aiempaa temppeliä oli toiminut lyhyen aikaa Kirtlandissa Ohiossa ja Nauvoossa Illinoisissa. Kun kirkon jäsenet muuttivat länteen, pyhien oli pakko jättää nämä kaksi temppeliä taakseen.

Nauvoon temppeli tuhoutui tuhopoltossa. Se rakennettiin uudelleen ja sitten presidentti Gordon B. Hinckley vihki sen käyttöön.3 Kirtlandin temppelin häpäisivät kirkon viholliset. Myöhemmin Kirtlandin temppelin hankki omistukseensa Kristuksen yhteisö, joka on omistanut sen vuosia.

Viime kuussa ilmoitimme, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on ostanut Kirtlandin temppelin sekä useita merkittäviä historiallisia kohteita Nauvoossa. Arvostamme suuresti sydämellisiä ja molempia osapuolia hyödyttäneitä keskusteluja, joita meillä on ollut Kristuksen yhteisön johtajien kanssa ja jotka johtivat tähän sopimukseen.

Kuva
Kirtlandin temppeli.

Kirtlandin temppelillä on poikkeuksellinen merkitys Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautuksessa. Useista tapahtumista, joita temppelissä tapahtui, oli profetoitu vuosituhansien ajan, ja ne olivat välttämättömiä, jotta Herran palautettu kirkko täyttäisi myöhempien aikojen tehtävänsä.

Tärkein niistä tapahtui pääsiäissunnuntaina 3. huhtikuuta 1836.4 Tuona päivänä Joseph Smith ja Oliver Cowdery kokivat sarjan merkittäviä ilmestyksiä. Ensimmäisenä ilmestyi Herra Jeesus Kristus. Profeetta kirjoitti, että Vapahtajan silmät ”olivat kuin tulenliekki; hänen päänsä hiukset olivat valkoiset kuin puhdas lumi; hänen kasvonsa loistivat kirkkaammin kuin aurinko; ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu”5.

Tämän ilmestyksen aikana Herra vahvisti, kuka Hän on. Hän sanoi: ”Minä olen ensimmäinen ja viimeinen; minä olen hän, joka elää, minä olen hän, joka teurastettiin; minä olen teidän puolustajanne Isän luona.”6

Sitten Jeesus Kristus julisti, että Hän oli hyväksynyt temppelin Hänen huoneekseen, ja antoi tämän hämmästyttävän lupauksen: ”Minä ilmaisen itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa.”7

Tämä merkittävä lupaus koskee jokaista vihittyä temppeliä tänä aikana. Kutsun teitä pohtimaan, mitä tämä Herran lupaus merkitsee teille henkilökohtaisesti.

Vapahtajan ilmestymisen jälkeen ilmestyi Mooses. Mooses antoi Joseph Smithille avaimet Israelin kokoamiseen ja kymmenen heimon paluuseen.8

Kun tämä näky päättyi, ”Elias ilmestyi ja antoi Abrahamin evankeliumin taloudenhoitokauden” Josephille.9

Sitten ilmestyi profeetta Elia. Hänen ilmestymisensä täytti Malakian lupauksen, että ennen toista tulemista Herra lähettäisi Elian ”[kääntämään] isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen”10. Elia antoi Joseph Smithille sinetöimisvoiman avaimet.11

Sen merkitystä, että kolme taivaallista sanansaattajaa palauttivat nämä avaimet maan päälle Herran johdolla, ei voi korostaa liikaa. Pappeuden avaimet muodostavat johtamisen valtuuden ja voiman. Pappeuden avaimet hallitsevat sitä, kuinka Jumalan pappeutta voidaan käyttää Herran tarkoitusten toteuttamiseen ja kaikkien niiden siunaamiseen, jotka ottavat vastaan Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin.

On tärkeää huomata, että ennen kirkon järjestämistä taivaalliset sanansaattajat olivat antaneet Aaronin pappeuden ja Melkisedekin pappeuden profeetta Josephille ja antaneet hänelle kummankin pappeuden avaimet.12 Nämä avaimet antoivat Joseph Smithille valtuuden kirkon järjestämiseen vuonna 1830.13

Sitten Kirtlandin temppelissä vuonna 1836 näiden pappeuden kolmien lisäavainten antaminen – nimittäin Israelin kokoamisen avaimet, Abrahamin evankeliumin avaimet ja sinetöimisvoiman avaimet – oli välttämätöntä. Nämä avaimet valtuuttivat Joseph Smithin – ja kaikki myöhemmät Herran kirkon presidentit – kokoamaan Israelia verhon kummallakin puolella, siunaamaan kaikkia liiton lapsia Abrahamin siunauksilla, painamaan vahvistavan sinetin pappeuden toimituksiin ja liittoihin sekä sinetöimään perheitä iankaikkisesti. Näiden pappeuden avainten voima on ääretön ja henkeäsalpaava.

Miettikää, kuinka teidän elämänne olisi erilaista, ellei pappeuden avaimia olisi palautettu maan päälle.14 Ilman pappeuden avaimia te ette voisi päästä osallisiksi Jumalan voimasta.15 Ilman pappeuden avaimia kirkko voisi palvella vain merkittävänä opetusorganisaationa ja humanitaarisena järjestönä mutta ei paljon enempää. Ilman pappeuden avaimia kenelläkään meistä ei olisi pääsyä välttämättömiin toimituksiin ja liittoihin, jotka sitovat meidät rakkaisiimme iankaikkisesti ja sallivat meidän lopulta asua Jumalan luona.

Pappeuden avaimet erottavat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kaikista muista organisaatioista maan päällä. Monet muut organisaatiot voivat kohentaa ja kohentavatkin elämäänne täällä kuolevaisuudessa. Mutta mikään muu organisaatio ei voi nyt eikä tulevaisuudessa vaikuttaa elämäänne kuoleman jälkeen.16

Pappeuden avaimet antavat meille valtuuden ulottaa kaikki Abrahamille luvatut siunaukset koskemaan jokaista liittonsa pitävää miestä ja naista. Temppelityö tuo nämä hienot siunaukset kaikkien Jumalan lasten ulottuville riippumatta siitä, missä tai milloin he ovat eläneet tai nyt elävät. Riemuitkaamme siitä, että pappeuden avaimet ovat jälleen kerran maan päällä!

Kutsun teitä pohtimaan tarkoin seuraavia kolmea lausumaa:

  1. Israelin kokoaminen on todiste siitä, että Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan kaikkialla.

  2. Abrahamin evankeliumi on lisätodiste siitä, että Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan kaikkialla. Hän kutsuu kaikkia tulemaan luokseen – mustia ja valkoisia, orjia ja vapaita, miehiä ja naisia, ”kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia”17.

  3. Sinetöimisvoima on ylimaallinen todiste siitä, kuinka paljon Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan kaikkialla ja haluaa jokaisen heistä tekevän valinnan palata kotiin Hänen luokseen.

Profeetta Joseph Smithin kautta palautetut pappeuden avaimet mahdollistavat sen, että jokainen liittonsa pitävä mies ja nainen voi päästä osalliseksi uskomattomista henkilökohtaisista hengellisistä etuoikeuksista. Tässäkin asiassa voimme oppia paljon Kirtlandin temppelin pyhästä historiasta.

Joseph Smithin lausuma Kirtlandin temppelin vihkimisrukous opettaa, kuinka temppeli antaa hengellisesti teille ja minulle voimaa kohdata elämän haasteita näinä viimeisinä aikoina. Kannustan teitä tutkimaan tuota rukousta, joka on tallennettu lukuun OL 109. Siinä vihkimisrukouksessa, joka saatiin ilmoituksena, opetetaan, että temppeli on ”rukoushuone, paastohuone, uskon huone, opin huone, kirkkauden huone, järjestyksen huone, Jumalan huone”18.

Tämä ominaisuuksien luettelo on paljon enemmän kuin kuvaus temppelistä. Se on lupaus siitä, mitä tapahtuu niille, jotka palvelevat Herran huoneessa. He voivat odottaa saavansa vastauksia rukoukseen, henkilökohtaista ilmoitusta, suurempaa uskoa, vahvuutta, lohtua, entistä suurempaa tietoa ja entistä suurempaa voimaa.

Temppelissä vietetty aika auttaa teitä ajattelemaan selestisesti ja saamaan näkemyksen siitä, keitä te todella olette, millaisia teistä voi tulla ja millaista elämänne voi olla ikuisesti. Säännöllinen temppelipalvelu parantaa tapaa, jolla näette itsenne ja sen, kuinka sovitte Jumalan suurenmoiseen suunnitelmaan. Lupaan sen teille.

Meille luvataan myös, että temppelissä me voimme ”[saada] Pyhän Hengen täyteyden”19. Kuvitelkaa, mitä tuo lupaus merkitsee, kun ajatellaan taivaiden aukenemista jokaiselle iankaikkisen totuuden vilpittömälle etsijälle.

Meille opetetaan, että kaikki, jotka palvelevat temppelissä, saavat Jumalan voimaa ja enkelit ”varjelisivat heitä”20. Kuinka paljon luottamustanne lisääkään tieto siitä, että endaumentin saaneena naisena tai miehenä, joka on varustettu Jumalan voimalla, teidän ei tarvitse kohdata elämää yksin. Millaista rohkeutta teille antaakaan tieto siitä, että enkelit todella auttavat teitä.

Lopuksi meille luvataan, että mikään jumalaton liittouma ei voi voittaa niitä, jotka palvelevat Herran huoneessa.21

Temppelissä saatavien hengellisten etuoikeuksien ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää meille jokaiselle tänä päivänä.

Rakkaat veljeni ja sisareni, tämä on lupaukseni. Mikään ei auta teitä pitämään lujemmin kiinni rautakaiteesta22 kuin palveleminen temppelissä niin säännöllisesti kuin olosuhteenne sallivat. Mikään ei varjele teitä paremmin, kun kohtaatte maailman pimeyden sumuja. Mikään ei vahvista enemmän todistustanne Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksestaan tai auta teitä ymmärtämään paremmin Jumalan suurenmoista suunnitelmaa. Mikään ei tyynnytä henkeänne enemmän tuskan hetkinä. Mikään ei avaa taivaita enemmän. Ei mikään!

Temppeli on portti suurimpiin siunauksiin, mitä Jumalalla on varattuna meille jokaiselle, sillä temppeli on ainoa paikka maan päällä, missä voimme saada kaikki Abrahamille luvatut siunaukset.23 Tästä syystä me teemme kaiken voitavamme Herran johdolla, jotta temppelisiunaukset olisivat paremmin kirkon jäsenten ulottuvilla. Täten meillä on ilo ilmoittaa, että aiomme rakentaa uuden temppelin kullekin seuraavista 15 paikkakunnasta:

  • Uturoa, Ranskan Polynesia

  • Chihuahua, Meksiko

  • Florianópolis, Brasilia

  • Rosario, Argentiina

  • Edinburgh, Skotlanti, Iso-Britannia

  • Brisbanen eteläinen alue, Australia

  • Victoria, Brittiläinen Kolumbia, Kanada

  • Yuma, Arizona, Yhdysvallat

  • Houstonin eteläinen alue, Texas, Yhdysvallat

  • Des Moines, Iowa, Yhdysvallat

  • Cincinnati, Ohio, Yhdysvallat

  • Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat

  • West Jordan, Utah, Yhdysvallat

  • Lehi, Utah, Yhdysvallat

  • Maracaibo, Venezuela

Rakkaat veljeni ja sisareni, minä todistan, että tämä on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Hän on sen johdossa. Me olemme Hänen opetuslapsiaan.

Riemuitkaamme pappeuden avainten palauttamisesta, jonka ansiosta te ja minä voimme päästä osallisiksi jokaisesta hengellisestä siunauksesta, jonka olemme halukkaita ja kelvollisia vastaanottamaan. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.