Yleiskonferenssi
Jeesus Kristus – sielumme hoitaja
Huhtikuun 2021 yleiskonferenssi


Jeesus Kristus – sielumme hoitaja

Kun teemme vilpittömästi parannuksen synneistämme, me sallimme Kristuksen sovitusuhrin tulla täysin voimaan elämässämme.

Rakkaat veljeni ja sisareni, tänä säteilevänä pääsiäisaamuna sydämeni riemuitsee, kun muistan ihmeellisimmän, majesteettisimman, mittaamattomimman teon, mitä on tapahtunut koko ihmiskunnan historiassa – Herramme Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin. Profeetta Jesajan verrattomat sanat ylistävät Vapahtajan alentumisen ja uhrin suuruutta ja epäitsekkyyttä Jumalan kaikkien lasten puolesta:

”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,

vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”1

Ottamalla vapaaehtoisesti päälleen koko ihmiskunnan synnit, tulemalla julmasti naulituksi ristille ja kukistamalla voitokkaasti kuoleman kolmantena päivänä2 Jeesus antoi pyhemmän merkityksen pääsiäistoimitukselle, joka oli annettu Israelille muinaisina aikoina.3 Täyttäen profetian Hän uhrasi oman ruumiinsa ja kallisarvoisen verensä suurena ja viimeisenä uhrina4 oikeuttaen Herran pääsiäisjuhlassa käytettävät perinteiset vertauskuvat5. Niin tehdessään Kristus koki fyysistä ja hengellistä kärsimystä, joka on käsittämätöntä ihmismielelle. Vapahtaja itse sanoi:

”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, – –

mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa –

kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi.”6

Kristus täytti laupiaasti Isän tahdon7 äärettömällä ja armollisella uhrillaan. Hän voitti fyysisen ja hengellisen kuoleman pistimen8, joka tuli maailmaan lankeemuksen kautta9, ja tarjoaa meille loistavan mahdollisuuden iankaikkiseen pelastukseen10.

Jeesus oli ainoa Olento, joka kykeni toteuttamaan tämän iankaikkisen ja täydellisen uhrin meidän kaikkien puolesta.11 Hänet valittiin ja ennalta asetettiin taivaan suuressa neuvonpidossa jo ennen maailman muovaamista.12 Lisäksi syntymällä kuolevaisesta äidistä Hän peri fyysisen kuoleman, mutta Isän ainoana Poikana Hän peri Jumalalta voiman antaa oman henkensä ja ottaa sen jälleen takaisin.13 Sen lisäksi Kristus eli täydellisen elämän, joka oli tahraton ja siten vapaa jumalallisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksista.14 Eräissä tilanteissa profeetta Joseph Smith opetti:

”Maailma ei voisi saada pelastusta ilman Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä.

Jumala – – valmisti uhrin antamalla oman Poikansa, joka aikanaan lähetettäisiin – – avaamaan ovi, jonka kautta ihminen saattaisi päästä Hänen eteensä.”15

Vaikka uhrillaan Vapahtaja poisti fyysisen kuoleman vaikutukset ilman ehtoja16, Hän ei poistanut henkilökohtaista vastuutamme tehdä parannusta tekemistämme synneistä.17 Sen sijaan Hän on esittänyt meille rakastavan kutsun päästä sovintoon iankaikkisen Isämme kanssa. Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovitusuhrinsa ansiosta me voimme kokea mielen ja sydämen voimallisen muutoksen, mikä tuo uuden asenteen sekä Jumalaa että elämää kohtaan yleensä.18 Kun teemme vilpittömän parannuksen synneistämme ja käännämme sydämemme ja tahtomme Jumalan ja Hänen käskyjensä puoleen, me voimme saada Hänen anteeksiantonsa ja tuntea Hänen Pyhän Henkensä vaikutusta runsaammin. Armeliaasti me vältämme sen, että joutuisimme kokemaan sen kärsimyksen syvyyden, jonka Vapahtaja kesti.19

Parannuksen lahja on ilmaus Jumalan hyvyydestä lapsiaan kohtaan, ja se osoittaa Hänen verrattoman voimansa auttaa meitä voittamaan tekemämme synnit. Se on myös osoitus rakastavan Isämme kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kuolevaisuuden heikkouksiamme ja vajavuuksiamme kohtaan. Presidentti Russell M. Nelson, rakas profeettamme, sanoi tämän lahjan olevan ”avain onnellisuuteen ja mielenrauhaan”20.

Rakkaat ystäväni, todistan teille, että kun teemme vilpittömästi parannuksen synneistämme21, me sallimme Kristuksen sovitusuhrin tulla täysin voimaan elämässämme22. Me vapaudumme synnin orjuudesta, koemme iloa maanpäällisestä matkastamme ja meistä tulee oikeutettuja saamaan iankaikkinen pelastus, joka on ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti kaikille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja tulevat Hänen luokseen.23

Pelastuksen majesteettisen lahjan antamisen lisäksi Vapahtaja tarjoaa meille huojennusta ja lohtua kohdatessamme kuolevaisen elämän aikana koettelemuksiamme, kiusauksiamme ja heikkouksiamme, mukaan lukien olosuhteet, joita olemme äskettäin kokeneet nykyisen pandemian aikana. Voin vakuuttaa teille, että Kristus on alati tietoinen vastoinkäymisistä, joita koemme kuolevaisuudessa. Hän ymmärtää kaiken katkeruuden, tuskan ja fyysisen kivun sekä emotionaaliset ja hengelliset haasteet, joita kohtaamme. Vapahtajan sisin on täynnä armoa, ja Hän on aina valmis auttamaan meitä. Tämä on mahdollista, koska Hän on henkilökohtaisesti kokenut ja ottanut kantaakseen lihassa meidän heikkouksiemme ja vajavuuksiemme tuskan.24

Sydämen sävyisyydessä ja nöyryydessä Hän laskeutui kaiken alapuolelle ja suostui tulemaan ihmisten halveksimaksi, hylkäämäksi ja nöyryyttämäksi, sillä meidän rikkomuksemme ja pahat tekomme olivat Hänet lävistäneet. Hän kärsi nämä asiat kaikkien puolesta ottaen kantaakseen maailman synnit25 tullen siten meidän ylimmäksi hengelliseksi hoitajaksemme.

Kun lähestymme Häntä antaen itsemme hengellisesti Hänen huomaansa, me pystymme ottamaan harteillemme Hänen ikeensä, joka on hyvä kantaa, ja Hänen kuormansa, joka on kevyt, ja siten löytämään tuon luvatun lohdun ja levon. Lisäksi me saamme voimaa, jota me kaikki tarvitsemme voittaaksemme elämän vaikeudet, heikkoudet ja murheet, joita on äärimmäisen vaikea kestää ilman Hänen apuaan ja parantavaa voimaansa.26 Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.”27 ”Ja suokoon Jumala silloin [meille], että [meidän kuormamme] olisivat keveitä ilon tähden hänen Pojastaan.”28

Kuva
Regina ja Mario Emerick

Viime vuoden lopulla sain kuulla rakkaan ja Herralle hyvin uskollisen avioparin, Mario ja Regina Emerickin, kuolemasta. He menehtyivät koronavirustaudin aiheuttamiin komplikaatioihin neljän päivän päässä toisistaan.

Yksi heidän pojistaan, joka palvelee tällä hetkellä piispana Brasiliassa, kertoi minulle seuraavaa: ”Oli hyvin vaikeaa nähdä vanhempieni lähtevän tästä maailmasta siinä tilassa, mutta saatoin selvästi tuntea Herran käden elämässäni tuon murhenäytelmän keskellä, koska sain voimaa ja rauhaa, jotka ylittivät ymmärrykseni. Koska uskon Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa, sain jumalallista apua vahvistaa ja lohduttaa perheeni jäseniä ja kaikkia niitä, jotka auttoivat meitä tämän koettelevan kokemuksen aikana. Vaikka ihmettä, jota jokainen toivoi, ei tapahtunut, todistan henkilökohtaisesti monista muista ihmeistä, joita on tapahtunut omassa elämässäni ja perheeni jäsenten elämässä. Tunsin selittämätöntä rauhaa, joka tunkeutui sydämeni syvyyksiin antaen minulle toivoa ja luottamusta Vapahtajan rakkauteen minua kohtaan ja Jumalan onnensuunnitelmaan lapsiaan varten. Opin, että kaikkein murheellisimpina päivinä Vapahtajan rakastavat käsivarret ovat aina ojentuneet meidän puoleemme, kun etsimme Häntä koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme.”

Kuva
Emerickin perhe

Rakkaat veljeni ja sisareni, tänä pääsiäissunnuntaina lausun juhlallisen todistukseni, että Jeesus nousi kuolleista ja että Hän elää. Todistan teille, että Vapahtaja on sovituksensa avulla antanut meille keinon voittaa kuoleman sekä fyysisesti että hengellisesti. Näiden suurenmoisten siunausten lisäksi Hän tarjoaa meille myös lohtua ja varmuutta vaikeina aikoina. Vakuutan teille, että kun panemme luottamuksemme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen ylimaalliseen sovitusuhriinsa ja kestämme uskossamme loppuun asti, niin me saamme nauttia rakkaan taivaallisen Isämme lupauksista. Hän tekee kaiken voitavansa auttaakseen meitä palaamaan jonakin päivänä Hänen luokseen. Tämä on Hänen työnsä ja Hänen kirkkautensa.29 Todistan teille, että Jeesus on Kristus, maailman Lunastaja, luvattu Messias, ylösnousemus ja elämä.30 Lausun teille nämä totuudet Hänen pyhässä nimessään, Isän Ainosyntyisen, Herramme Jeesuksen Kristuksen, nimessä. Aamen.